Tilaa Uutiskirje!

Aikaa avoimeen kohtaamiseen

Näkökulmat

Maria Lassila-Merisalo on kaunokirjallisesta journalismista väitellyt akateeminen sekatyöläinen, joka on tällä hetkellä äitiysvapaalla.

Haastattelin viime vuonna kourallisen suomalaisia toimittajia, jotka ovat työskennelleet joitakin kuukausia amerikkalaisissa lehdissä. Vertaillessaan täkäläisiä ja sikäläisiä työtapoja useimmat toimittajat nostivat esiin kaksi työvaihetta, joissa ero on suurin: ”pitchaus” ja editointi.

Pitchaaminen tarkoittaa idean myymistä editorille. Siinä missä suomalainen toimittaja voi tokaista aamupalaverissa ”no mä voisin vaikka vilkaista tota lapsiperheiden kotipalvelua”, amerikkalaisella kollegalla olisi vastaavassa tilanteessa pitkälle viety suunnitelma jutun toteutuksesta.

Toimittaja pystyisi esittämään kotipalveluinstituution taustan ja viimeaikaiset vaiheet, kertomaan mille maantieteelliselle alueelle rajaa juttunsa, selvittämään mistä näkökulmasta aihetta katsoo ja esittelemään jo hankkimansa taustalähteet sekä haastateltavat.

Voi kuulostaa maakuntalehden toimituksen mittakaavassa pompöösiltä, ja on selvää, ettei Suomen ja USA:n median vertaaminen ole reilua. Vaan olisiko meillä siltikin jotakin opittavaa suunnitelmallisuudesta?

 

Editointi ymmärretään yleensä jutun loppuvaiheen käsittelyksi. Suomalainen käsittelykulttuuri pelkistyy usein hätäiseen kirjoitus- ja kielivirheiden etsintään taittoversiosta. Aina ei ole aikaa siihenkään.

Eräs toimittaja kertoi saaneensa arvokkaimman Amerikan-oppinsa siitä tarkkuudesta ja kurinalaisuudesta, jolla tekstin sisältö tutkitaan ja kyseenalaistetaan – ja samalla varmistetaan, että joka ainoa virke on selkeä ja ymmärrettävä.

Vastaavaa intensiivistä käsittelyä kutsutaan Hesarin Kuukausiliitteessä vierihoidoksi: siinä toimittaja ja käsittelijä istuvat vieretysten jutun äärellä ja jynssäävät sen kohta kohdalta läpi.

 

On toki kyse resursseista, mutta varmasti toimintakulttuuristakin. Onnistuisiko maakuntalehden sunnuntaijutun teossa vierihoito?

Editointi aikakauslehdessä -kirjan (2008) mukaan molemmat edellä kuvatut vaiheet ovat itse asiassa osa editointiprosessia. Editointi ymmärretään laadun tuottamisen välineeksi, joka läpileikkaa lehdenteon kaikki vaiheet.

Idean työstäminen ei siis saisi olla yksinäistä puuhaa. Editoijan tulee ohjata toimittajaa jo siinä vaiheessa, kun aiheesta jalostetaan ideaa.

Ja jos editointi merkitsee vain loppuvaiheen kosmeettista näpertelyä, kyse on näennäisestä laadunvalvonnasta, ei laadun parantamisesta.

 

Hyvä editoija ei käytä valtaansa väärin. Hän ei toteuta toisten jutuilla omia kirjallisia ambitioitaan. Hän ei myöskään viilaa joka juttua samaan muottiin, vaan vahvistaa kirjoittajan omaa ääntä.

Parasta koulutusta mitä toimittajanalku voi saada, on päästä työskentelemään hyvän editoijan kanssa. Omalla kohdallani sellaiseksi sattui ilmaisjakelulehden toimitussihteeri. Hänellä ei tuolloin toistakymmentä vuotta sitten ollut varmasti harmainta haisuakaan siitä, että hän juttujani ruotiessaan harjoitti niin ohjaavaa, käsittelevää kuin viimeistelevääkin editointia.

Ei siis ole aina kyse kovinkaan juhlavasta asiasta. Tärkeintä on, että on aikaa kohtaamiselle ja avoin mieli.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast