Huomattava osuus journalisteista kokee, että poliitikoilta on entistä hankalampi saada tavanomaisia haastatteluja. Pyyntöihin ei vastata, aikataulut osoittautuvat ylimaallisen ”haasteellisiksi” tai kommentoimaan suostutaan vain sähköpostitse.
Sattumalta vaikeudet iskevät yleensä juuri silloin, kun käsiteltävä asia on haastateltavan näkökulmasta kiusallinen.
Aiemmin journalistien ja vallankäyttäjien välillä vallitsi kauhun tasapaino. Koska pääsy parrasvaloihin oli journalistien portinvartijuuden takana, altistuminen kriittiselle tarkastelulle kuului pelin henkeen. Jos mieli julkisuuteen, oli varauduttava vastaamaan ikävämpiinkin kysymyksiin.
Verkon ja sosiaalisen median myötä tämä tasapaino järkkyy. Haastatteluista kieltäydytään ”aikataulusyistä”, mutta silti aika riittää pienoisromaanin mittaisten somepäivitysten kirjoittamiseen siitä, miksi uutisointi on antanut kaikesta virheellisen kuvan.
”Myös puolueiden tulisi reagoida. Olisi rohkeaa linjata, että edustajamme vastaavat toimittajien kysymyksiin aina ja suoraselkäisesti.”
Valitettavan usein journalistit myös päätyvät siteeraamaan näitä sepustuksia, jolloin poliitikko saa sen, mitä tavoittelikin: omat muotoilunsa julki tiedotusvälineissä ilman jatkokysymyksiä.
Ehdotan haastatteluallergian hoitoon seuraavanlaista kuuria:
Ensiksi luovutaan pelkkien somepäivitysten tai blogien siteeraamisesta. Jos kieltäytyy haastattelusta, ei journalistiseen julkisuuteen tule päästä ohituskaistaa pitkin.
Toiseksi journalistien tulisi osoittaa enemmän solidaarisuutta. Jos poliitikko kieltäytyy kommentoimasta aihetta yhdelle toimittajalle, seuraavan pitäisi jatkaa tästä. Vastauksia penättäisiin yhteisesti niiden saamiseen asti.
Olen nähnyt, miten ulkomaisissa tiedotustilaisuuksissa koko läsnä oleva journalistikunta tiedostaa tilanteen ja alkaa esittää samaa kysymystä, kunnes siihen saadaan vastaus.
Esimerkiksi Jarno Liski taas on tehnyt myös julkisesti tiettäväksi, ettei Juha Sipilä koskaan suostunut kommentoimaan vakuutuskuoriaan hänelle tai vastaamaan haastattelupyyntöihin aiheesta. Valtavalla määrällä toimittajia oli kuitenkin samanaikaisesti pääsy Sipilän puheille. Miksei kukaan heistä esittänyt näitä kysymyksiä?
Kolmanneksi myös puolueiden tulisi reagoida. Olisi rohkeaa linjata, että edustajamme vastaavat toimittajien kysymyksiin aina ja suoraselkäisesti.
Kyse on yleisön oikeudesta saada tietoa. Vallankäyttäjien soisi siis myös pohtivan, mistä kiikastaa, jos omien tekojen ja näkemysten puolustaminen kriittisessä julkisuudessa aiheuttaa näppylöitä.
