Tilaa Uutiskirje!

Kauppalehti myy verkon uutistilausta

Ajankohtaiset

Kauppalehti alkoi periä maksua verkkouutisistaan toukokuun alkupuolella. Rekisteröitynyt verkon käyttäjä voi lukea maksutta 25 juttua kuukaudessa. Rekisteröitymättä voi lukea kolme juttua.

Vastaavan päätoimittajan Hannu Leinosen mukaan uutisille uskallettiin laittaa hinta ulkomaisten esimerkkien ja omien tutkimusten kannustamana. Verkon uutistilaus maksaa noin kaksi euroa viikossa. Kauppalehdellä on ollut maksullisia palveluja verkkosivuillaan aiemminkin.

– Muutoksen vaikutusta kävijämääriin on vaikea vielä arvioida. Ulkomaisten esimerkkien tapauksissa verkkokävijöiden määrä on alussa saattanut laskea, mutta nousta pian takaisin ja jopa uudelle, ylemmälle tasolle, Leinonen sanoo.

Sisältömyynnin johtajan Johanna Suhosen mukaan 25 verkkouutista kuukaudessa riittää valtaosalle Kauppalehden verkkokävijöistä.

– Suurimmalle osalle kävijöistä verkkopalvelu ei muutu maksulliseksi, Suhonen painottaa.

Toukokuun alussa Kauppalehti uudistui muutenkin. Uudistuksen päätavoite oli eriyttää verkon ja printin sisällöt. Jatkossa nopea uutisointi hoituu verkossa, kun taas printti panostaa omiin uutisiin, taustoitukseen ja näkemyksiin. Printtiin haetaan myös entistä selkeämpää etunojaa ja ratkaisukeskeisyyttä.

– Emme usko, että jatkossa selviämme vain heittelemällä ongelmia ilmaan, Leinonen sanoo.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast