Tilastojen mukaan verkon uutissisällöistä maksavat Suomessa tyypillisesti nuoret, hyvätuloiset, korkeasti koulutetut ja uutisiin luottavat. He ovat kiinnostuneita erityisesti politiikka- ja talouspitoisista uutisista.
Ei siis ole yllätys, että taloussisältöjen tekeminen maksukykyiselle yleisölle, joka on kiinnostunut sijoittamisesta tai omasta urastaan, voi olla verkossa toimiva sisältöalue.
Tämä näkyy suoraan Alma Median taloussisältöjen menestyksessä maksullisina verkkosisältöinä ja Helsingin Sanomien päätöksessä perustaa HS Visio.
Sen sijaan maakuntalehdet ovat pilanneet omat mahdollisuutensa tässä kohderyhmässä täysin ajamalla taloustoimituksensa alas.
Konkreettinen esimerkki: kun käy läpi Taloustoimittajat ry:n jäsenluetteloa, siellä on surullisen vähän Keskisuomalainen-konsernin taloustoimittajia. Tai ne harvat, jotka ovat, ovat oikeasti jo eläkkeellä – tai siirtyneet todellisuudessa uutispäälliköiksi ja pääkirjoitustoimittajiksi.
Oman kaupunkini lehti Savon Sanomat lakkautti taloustoimituksensa vuosia sitten, ja sama tilanne on useissa muissa konsernin lehdissä.
Jos ajattelee maakuntien ostovoimaista yleisöä, kuvittelisi lehtitalojen toimineen päinvastoin.
Paikallinen talousjournalismi on alue, jossa maakuntamedia voi kilpailla valtakunnallisen median ja talouslehtien kanssa: paikallisen yritystalouden ja teollisuuden tuntemuksessa, sen kriittisessä seurannassa ja laadukkaassa analyysissa.
Vielä 2000-luvun alkuvuosina, kun olin erään maakuntalehden taloustoimituksessa kesätöissä, toimitus tuntui olevan jopa kiusallisen kumarassa paikallisiin yrittäjiin päin. Yrittäjä-järjestön iltapukujuhlasta täytettiin monta aukeamaa mekkokuvilla.
Siihen ei tarvitse palata, mutta oman alueen yrittäjät ja yritysten työntekijät ovat iso kohderyhmä, jonka tarpeita kannattaa kuunnella. Millainen journalismi tuottaisi heille lisäarvoa, olisi ammatillisesti hyödyllistä ja olisi heille arvokasta paikallista palvelua?
”Jos olisin maakuntalehdessä päättävässä asemassa, aloittaisin perustamalla lehtien yhteisen talousjournalismin akatemian.”
Lehtitalot ovat ajaneet linjaa, jossa kaikki ovat yleis- ja uutistoimittajia. Se johtaa helposti keskimössöön, tavanomaiseen uutistuotantoon, joka ei ylitä maksuhalukkuutta. Oman kokemukseni mukaan talousjournalismi on erikoistumista ja seurantaa vaativa alue.
Sisällöllisesti moni maakuntalehti tuntuu jääneen kurjistumisen kierteeseen ja päätynyt säästämään työvoimakuluista toimittajia vähentämällä.
Verkkouutisista maksaminen edellyttää digitaaliseen kerrontaan ja verkon visuaalisuuteen investoimista. Tämä tuottaa positiivisen kierteen: tilaajamäärien kasvu mahdollistaa laatujournalismin ja resurssien kasvattamisen.
Jos olisin maakuntalehdessä päättävässä asemassa, aloittaisin perustamalla lehtien yhteisen talousjournalismin akatemian. Se olisi sisäisesti haettava vuoden täydennyskoulutus, joka mahdollistaisi erikoistumisen.
Kurssilla puhuttaisiin muun muassa yritystaloudesta, paikallisen talouden erityisteemoista, tutkivasta talousjournalismista, asuntomarkkinoista ja teollisuudesta. Se auttaisi rakentamaan uudelleen jo rapautunutta erikoisosaamista. Sen jälkeen elvyttäisin taloustoimitukset erillisinä toimituksina.
