Tekee hyvää jutella muiden kuin toimittajien kanssa. Minua on viime aikoina kiehtonut ohjelmoijien käyttämä ”kauniin koodin” käsite.
Internet on täynnä keskusteluja siitä, mitä käsite tarkalleen ottaen merkitsee, mutta useimmiten sille annetaan ainakin kaksi kriteeriä: Ensinnäkin kaunis (tai elegantti) koodi on yksinkertaista eli siinä on mahdollisimman vähän ylimääräistä. Toiseksi se on aseteltu ja kirjoitettu niin, että muutkin kuin koodin tekijä ymmärtävät, mitä kukin osa tekee.
Koodarille nämä asiat ovat olennaisia. Koodia pyörittävän laitteen teho on aina rajattu, ja hyvin kirjoitettu koodi säästää tehoa muihin asioihin. Lisäksi koodarit tutkivat, jatkavat ja parantelevat toistensa työtä, joten on tärkeää, että koodin lukeminen on helppoa.
Vaan hetkinen: toimituksissa ollaan aivan samassa tilanteessa. Toimituksen resurssit ovat rajalliset – useimmissa tapauksissa jopa niukat. Jokainen turha pikkuseikka vähentää niitä. Ja yhteistyön osuus toimituksissa vain kasvaa, joten on tärkeää, että toisten ihmisten työn ymmärtäminen on helppoa.
”Pitäisikö kompleksisuuden keskellä kiinnittää enemmän huomiota siihen, että työtavat ja prosessit, aina työvuorolistoja myöten, ovat kauniita?”
Toimitustyö on, kuten kaikki tietävät, yhtä säätämistä. Kenelle tämä asia kuuluu? Kuka ottaa kopin tuosta? Ei kai taas tehdä päällekkäistä työtä?
Hienommin ilmaistuna säätämisessä on kyse kompleksisuudesta. Kahdenkymmenen vuoden muutostila on edellyttänyt toimitusten organisaatioon toistuvia viilauksia, joista jokainen on jättänyt sotkuisen jälkensä rakenteisiin ja työtapoihin. Eikä asiaa helpota, että useimmissa toimituksissa nykyaikainen verkkojulkaisu ja legacy-bisnes – lehti, tv tai radio – raksuttavat rinta rinnan, kumpikin omine vaatimuksineen ja käytänteineen.
Jopa pienimmissä lehdissä, joissa julkaisuprosessi on vuosien mittaan hioutunut saumattomaksi, kompleksisuus astuu esiin, kun yhteistyötä muiden toimitusten kanssa syvennetään.
Pitäisikö kompleksisuuden keskellä kiinnittää enemmän huomiota siihen, että työtavat ja prosessit, aina työvuorolistoja myöten, ovat kauniita?
Johtamiseen kohdistuu aina ristiriitaisia odotuksia. Usein päätöksiä joutuu tekemään monen tasavahvan vaihtoehdon välillä. Siksi periaatteet ovat johtajalle tärkeitä. Vaihtoehdoista valitaan se, joka tukee omia periaatteita.
Minulle tällainen ihanne on yksinkertaistaminen. Se auttaa priorisoimaan. Kun on pakotettu nimeämään työtehtävän tai -prosessin olennaisimmat osat, jää sivuun turhaa kompleksisuutta luovaa tauhkaa.
Se myös vaatii, että asioihin edes yrittää perehtyä. Kuten jokainen toimittaja tietää, lyhyt juttu on vaikeampi kirjoittaa kuin pitkä, sillä asia on sisäistettävä paremmin. Samalla tavalla yksinkertaistaminen johtamisessa vaatii paitsi tiedonhankintaa myös tiedon jäsentämistä näkemykseksi.
Ja vaikka joskus mutkikkaampi ratkaisu näyttäisi yksittäisen työtehtävän tai -prosessin kohdalla oikealta, voi siitä olla haittaa organisaation kokonaisuudessa. Yksinkertaistaminen tekee yhteistyöstä helpompaa ja nostaa sitä myötä tehokkuutta, joten sen tuottamat systeemihyödyt voittavat paikalliset haitat.
Siksi yksinkertaistaminen, niin kuin kauneus, on itseisarvo.
