Tilaa Uutiskirje!

Tuotekehitys on tulevaisuuden ehto

Kaija Jäppinen, Suomen Lehdistön päätoimittaja

Näkökulmat

Kaija Jäppinen, Suomen Lehdistön päätoimittaja

Medialiiketoiminnassa luovitaan vanhan ja uuden välissä. Tuotekehitys ja siirtyminen kohti digitaalista tulevaisuutta ovat tämän hetken tärkeimmät asiat samalla, kun nykytilanteesta yritetään selvitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tiedot ovat kiteytystä pohjoismaisille lehtijohtajille tehdystä Future and Change Survey 2012 -tutkimuksesta. Muutaman vuoden välein toistetussa kyselyssä vastaajat arvioivat alan näkymiä ja kehitystä tulevien kolmen vuoden aikana. Tutkimuksen tekijän norjalaisen tutkijan ja konsultin Erik Wilbergin mukaan nyt korostuu verkon maksulliseksi saaminen ja erilaisten maksustrategioiden tärkeys.

Suomesta kyselyyn osallistui 48 lehtijohtajaa ja kaikkiaan vastaajia oli pari sataa. Vastaajat saavat Wilbergin raportin ja analyysit käyttöönsä niiden valmistuttua ensi vuoden alkupuolella.

Kaikissa Pohjoismaissa suunnataan kohti tulevaisuutta kulukurilla ja kehitystyöllä. Yleisemminkin katsoen pohjoismaiset lehtijohtajat ovat pienin painotuseroin yksimielisiä alan ydinkysymyksistä ja niiden ratkaisulinjoista. Suurin osa painottaa tuotekehityksen merkitystä ja digitaaliseen maailmaan menemistä yhdessä kuluttajien kanssa.

Näkemykset ovat linjassa siinäkin, että mobiili- ja tablettijulkaiseminen on alalle mahdollisuus. Näyttää siltä, että lehtijohtajat haluavat aktiivisesti oman toimialansa keinoin rakentaa digitaalista maailmaa – paperinkaan tuotekehitystä unohtamatta.

Alan muutosten massiivisuudesta kertoo se, että vastauksissa on myös nöyryyttä muutosten ja uuden edessä. Kukaan ei sanonut olevansa täysin valmistautunut siihen, mitä toimituksellisella puolella kolmessa vuodessa odotetaan tapahtuvan. Johtuneeko tästä, että johtajat näkivät journalistisen tuotekehityksen kaikkein tärkeimpänä tulevaisuuden elinehtona.

Tuotekehitystä tukevalle ja innostavalle tiedolle on nyt kysyntää. Suomi on tässä suhteessa muihin Pohjoismaihin nähden edullisessa asemassa, sillä vuosi 2013 on kolme vuotta kestävän Next Media -hankekokonaisuuden tulosvuosi.

Muuttuvasta median tuottamisesta ja kuluttamisesta on saatavilla ainutlaatuista tietoa. Muidenkin kuin hankkeissa mukana olleiden yritysten kannattaa käyttää saatua tietoa hyödykseen.

Ensi vuonna Next Mediassa saadaan tietoja tablettien käytöstä, hyperpaikallisuudesta ja ihmisten mediapäivän olemuksesta. Tuloksista saatte lukea myös Suomen Lehdistöstä.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast