Sulje

Demokraatti kasvatti eniten lukijamääräänsä – Mikko Salmi kertoo, miten se tehtiin

KMT-LUVUT

Yksi kasvua selittävä tekijä on eduskuntatoimittajien määrän kasvattaminen.

Yli neljänneksen harppaus printin lukijamäärässä 19 000 henkilöstä 24 000:een.

Tuoreimmassa KMT-mittauksessa SDP:n äänenkannattaja Demokraatti onnistui nostamaan lukijamääräänsä prosentuaalisesti eniten ja vastoin trendiä sanomalehtien joukossa.

Lisäksi lehden kokonaistavoittavuus kaikissa kanavissa kasvoi 15 prosenttia ja on tänään julkistettujen lukujen mukaan 76 000. Sekin eniten koko lehtien ryhmässä.

Kasvu ajoittuu viime vuoden heinäkuun ja tämän vuoden kesäkuun väliselle jaksolle.

Demokraatin päätoimittajalle Mikko Salmelle luvut eivät tule yllätyksenä. Demokraatti ei ole tarkistuttanut levikkiään, mutta Salmen mukaan tilaajamäärä kasvoi viime vuonna kymmenen prosenttia.

Lähtökohdat kasvuun eivät olleet kovin otolliset.

Vuoden 2015 vaalitappion jälkeen Demokraatin saama viestintätuki leikkaantui 1,2 miljoonasta 800 000 euroon. Leikkaus tuessa tarkoitti yt-neuvotteluja ja johti siihen, että nelipäiväisenä aiemmin ilmestyneestä lehdestä tuli viikkojulkaisu vuoden 2016 alussa.

Samalla lehti uudistui – ilmeisen oikeaan suuntaan, vaikka Mikko Salmen mukaan lehti haki hetken paikkaansa muutoksen jälkeen.

”Sinänsä pidän erikoisena, että sellaisen puolueen pää-äänenkannattaja kasvaa, joka ainakin gallupeissa on aika vaikeassa tilanteessa.”

Uudistuksessa panostettiin lehden omaan uutishankintaan. Toimituksen vahvuutta eduskunnassa on lisätty.

– Emme enää uutisoi Hakaniemestä käsin, vaan menemme sinne, missä uutiset syntyvät.

– Verkossa pyrimme olemaan nopein politiikan uutismedia, Salmi linjaa.

Työvoimaa siirrettiin uudistuksessa myös verkkoon, josta päätettiin vuonna 2015 tehdä Demokraatin päätuote. Verkkoa ja printtiä tekevät eri ihmiset. Kummankin tekemistä johtaa oma toimituspäällikkönsä. Verkossa kärkenä ovat uutiset, printissä ihmiset ja ilmiöt.

Salmen mukaan myös printin ja verkon kohderyhmiä on eriytetty: printtiä tehdään vanhemmille lukijoille, verkkoa nuoremmille. Viime aikoina muutos on alkanut purra ja Demokraatti.fi:n suurin lukijaryhmä on ollut noin kolmekymppiset nuoret aikuiset, ”ryhmä jota SDP ei tavoita millään”.

Salmen mukaan laajaan markkinointiin ei ole ollut varaa. Markkinointi on tarkoittanut lehtinippujen lähettämistä eri puolelle Suomea työväenyhdistysten yleisötilaisuuksiin tai lehtien jakamista jalkatyönä esimerkiksi vaalitilaisuuksissa.

Tällä hetkellä printin positiivinen kehitys on Salmen mukaan seisahtunut, mutta kasvu jatkuu verkossa.

Digikanaviensa eli verkon ja sovelluksen ansiosta Demokraatti tavoittaa Salmen mukaan nyt paljon suuremman joukon kuin jo politiikassa aktiivisesti toimivat ”uskovaiset”.

– Sinänsä pidän erikoisena, että sellaisen puolueen pää-äänenkannattaja kasvaa, joka ainakin gallupeissa on aika vaikeassa tilanteessa, Salmi sanoo.

> Katso täältä, mitkä lehdet kasvattivat lukijamääräänsä tuoreimmassa KMT-mittauksessa.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit