Tilaa Uutiskirje!

Digilehtien veroalelle takapakkia

Ajankohtaiset

EU ei toistaiseksi salli sähköisten lehtien ja kirjojen myyntiä alennetulla arvonlisäverokannalla.

EU:n neuvosto eli jäsenmaiden talous- ja rahoitusasioista vastaavat ministerit neuvottelivat asiasta tänään. Vaadittavaa yksimielisyyttä ei kuitenkaan löytynyt, sillä Tšekin edustaja vastusti digi-alv:n alentamista.

Esimerkiksi Suomessa sähköisiin julkaisuihin sovelletaan yleistä 24 prosentin arvonlisäverokantaa, vaikka painettuja julkaisuja on voitu myydä 10 prosentin alennetulla arvonlisäverolla.

EU-komissio esitti joulukuussa, että digitaalisten julkaisujen arvonlisävero voidaan alentaa samalle tasolle painettujen lehtien kanssa. Komissio olisi ollut valmis myös siihen, että jäsenvaltiot saisivat itse vapaasti päättää painettujen ja digitaalisten julkaisujen verotasoista.

– Olemme pettyneitä, että yksimielisyyttä ei syntynyt, ja toivomme, että se syntyy mahdollisimman pian. Tämä on media-alan tulevaisuudelle niin tärkeä päätös, Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg kommentoi päätöstä.

Seuraavaksi sopua haetaan heinäkuussa alkavalla Viron puheenjohtajakaudella. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on kertonut julkisuudessa ehdottavansa digi-alv:n alentamista ensi vuoden alusta, jos EU sallii ratkaisun tätä ennen.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast