Sulje

Ari Heinonen

Elävä uutissivu taustoittaa tapahtumat

Ari Heinonen, dosentti, tiedotusopin lehtori Tampereen yliopistossa

Epäpyhä allianssi Google – Washington Post – New York Times kokeilee parhaillaan juttuformaattia, jossa uutisaiheet on ajateltu sekä tuoreiden tapahtumien että niiden taustojen kautta. ”Elävät jutut” -sivusto lähtee siitä oivalluksesta, että verkkolukija kulkee yhä enemmän aiheen johdattamana, eikä niinkään selaile tiettyä julkaisua umpimähkäisesti. Niinpä uutiset on paketoitu jatkuvasti päivittyviksi teemakokonaisuuksiksi.

Toistaiseksi Google Labsissa olevat juttukokonaisuudet käsittelevät ajankohtaisia uutisaiheita, jotka kaiken aikaa kehittyvät. Post on koonnut kokonaisuuden esimerkiksi pääkaupungin koulu-uudistuksesta ja Times Afganistanista.

Molemmilla on paketti myös valtakunnallisesti olennaisesta terveydenhoidon uudistamishankkeesta.

Esimerkiksi terveyspolitiikasta kiinnostuneelle lukijalle Timesin ”Elävä uutissivu” tarjoaa lyhyen intron aiheeseen. Sen alla on aikajana uutisprosessin tärkeimmistä virstanpylväistä. Varsinaiset uutiset ovat näkyvillä ilmestymisjärjestyksessä, ja lukija voi valita ajallisesti laskevan tai nousevan järjestyksen.

Jutuista on oletusarvoisesti näkyvissä vain alku, mikä helpottaa yleiskuvan luomista. Koko jutun saa toki myös näkyviin. Jutuissa olevat linkit aukaisevat lisätietoikkunoita, kuten henkilötaustoituksia ja -kuvia tai termien selityksiä.

Juttuja voi poimia esiin myös näkökulmien mukaan valitsemalla esimerkiksi jutut aiheesta ”lääketeollisuus” tai sitten ”uutis-” tai ”mielipidejutut”. Lukijaystävällistä on sekin, että heti teemaotsikon vieressä kerrotaan, onko sivulle tullut uusia uutisia edellisen käynnin jälkeen.

”Elävät uutissivut” on huomionarvoinen yritys hyödyntää verkkojournalismin oivallisia mahdollisuuksia taustoittavassa kerronnassa, mutta ei ainutlaatuinen. Esimerkiksi Timesilla on jo tovin ollut tarjota lukijoilleen ”Times Topics” -osasto, joka niin ikään ilmentää sanomalehtien halua olla enemmän kuin pikauutismylly verkossa. Samainen terveydenhoitopoliittinen teemakokonaisuus avataan täälläkin kokoavalla introlla, ja uutisjutut ovat aikajärjestyksessä sen alla. Itse asiassa juttukonsepti on jokseenkin sama kuin Elävissä jutuissa, mutta yhteistyö Googlen kanssa tähtää parempaan sijoittumiseen hakutuloksissa.

Huffington Post puolestaan käyttää uutistaustaosastoistaan nimeä ”Big News”, mutta logiikka on yhtäläinen: ajankohtaiset erityisuutiset esitetään paitsi uutisvirtana, myös temaattisella aggregaattisivustolla. Perusuutisten lisäksi nämä taustasivut nostavat näyttävästi esiin myös lehden bloggareiden jutut ja lukijakommentit – sekä tietysti antavat vaivattoman mahdollisuuden kommentointiin.

Itse asiassa tällaisessa taustoittavassa verkkojournalismissa Huff-Post on ainakin toistaiseksi ilmeikkäämpi kuin Washington Post tai N.Y. Times. Isojen uutisten etuvisu on visuaalisesti houkutteleva ja aihevalikoimaltaan runsas.

Epäilemättä Huff-Post hyötyy siitä, ettei sillä ole paperijournalismin perinnettä, vaan se voi ajatella tarjontansa suoraan verkkoyleisön näkökulmasta. Siksi varmaan myös vuorovaikutteisuus on luonteva osa huffingtonilaista journalismia.

> Googlen, New York Timesin ja Washington Postin ”Elävä uutissivu”

> N.Y. Timesin ”Times Topics”

> Huffington Postin ”Big News” -sivut


Alati tuoreutuva
, mutta uutiset taustoihinsa kytkevä kerronta saattaisi olla tasan sitä, millä verkkolehdet voisivat myönteisesti erottautua verkossa. Se olisi ehkä kestävällä tavalla vastatrendiin puskemista, kun muoti näyttää kulkevan kohti yhä nopeampaa (hätäisempää?) ja yhä suppeampaa verkkoviestintää. Guardianin arvio viime vuoden ”olennaisimmista” verkkosaiteista nimittäin nosti peruspiirteeksi lyhytviestien hyökyaallon.

Trendin symboli on tietysti Twitter, jonka myötä viestin standardipituudeksi on sanottu tulleen 140 merkkiä. Ylipäänsä mikrobloggaus on haastanut käsityksen kerronnan tavoista verkossa ja myös uutismediat ovat yrittäneet taivuttaa itsensä tähän ajatusmalliin. Ehkä valtamedian kannattaa kuitenkin hakea verkkostatustaan omista vahvuuksistaan, sillä uutisten twitteröinnistä huolimatta ei Guardianin sadan trendisaitin joukkoon ole mahtunut yhtään varsinaista uutisjulkaisua.

> Guardianin näkemys viime vuoden olennaisista webbisaiteista


Kokonaan eri asia
on se, että uutismediankin on saatettava tieto tarjonnastaan erilaisten twittereiden, facebookien ja muiden sosiaalisten viestintäverkostojen käyttäjien ulottuville. Se taas edellyttää uutta osaamista toimituksissa, joissa sosiaalisen median tuntemus on ollut lievästi sanoen ulkokohtaista. Muiden muassa sellaiset mediabrändit kuin Financial Times ja Economist ovatkin pestanneet erityisiä sosiaalisen median toimittajia huolehtimaan yhtäältä omasta näkyvyydestään uusilla foorumeilla ja toisaalta poimimaan niiden viestinnästä ideanpoikasia toimitusten käyttöön. Toiset, kuten Wall Street Journal, koettavat mahduttaa uudet ulottuvuudet toimittajien työhön.

Sosiaalista mediaa voi hyödyntää myös toiseen suuntaan. Juuri Wall Street Journal kokeili jutuntekoa yhteistyössä Digg Dialogin käyttäjien kanssa. Yhdysvaltain valtiovarainministerin haastattelun kysymykset kerättiin tältä yhteisöltä.

> Esimerkkejä uutismedian hakeutumisesta sosiaaliseen mediaan Financial Timesin jutussa (vaatii rekisteröitymisen)

> ja American Journalism Review’ssa


Jos toimittaja
esittää kysymykset ja saa vastaukset haastatteluun sähköpostilla, onko haastateltavalla oikeus julkaista jotain tuosta kirjeenvaihdosta? Tätä ihmetteli Paul Bradshaw Poynter-instituutin blogissaan saatuaan häntä haastatelleelta toimittajalta täyskielteisen vastauksen tähän kysymykseen. Bradshaw olisi pitänyt hyödyllisenä, että toimittajan editoiman jutun lisäksi aiheesta kiinnostuneet lukijat olisivat voineet lukea koko alkuperäisen keskustelumateriaalin.

Bradshaw nosti asian esille, koska kyse on laajemminkin journalistin ja haastateltavan suhteiden muuttumisesta. Sähköpostihaastattelu on useinkin kätevä, mutta se sisältää enemmän haasteltavan luovaa työtä kuin vaikkapa puhelinkeskustelu.

Joillakin haastateltavilla voi olla halu saattaa julkisuuteen enemmän kuin toimittaja hyväksi harkitsee, ja vähintäänkin oman tekstin julkaiseminen tuntuu oikeutetulta. Pulmia voi tulla, jos haastateltava julkaisee sanomisensa kilpailevassa julkaisussa, mutta sinänsä journalismin läpinäkyvyyden kannalta asia on varmaankin enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

> Sähköpostihaastattelun omistusoikeudesta Poynterin sivuilla

Kommentit