Sulje

Ennuste: Kustannusala kasvaa ensi kertaa sitten 2011

ennuste

Ratkaisevaa on, miten suuren markkinaosuuden kotimaiset toimijat ottavat digimainonnasta.

Kustannusalan liikevaihto kääntyy kasvuun tänä vuonna, ennakoi Medialiitto.

Tänään julkistetun mediatalouskatsauksen mukaan kustannustoiminnan liikevaihto kasvaa kuluvan vuoden aikana noin prosentin edellisvuodesta. Viimeksi ala on kasvanut vuonna 2011.

Myynnin volyymi kuitenkin supistunee hieman edelleen, eli liikevaihdon kasvu selittyy hinnankorotuksilla.

Ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihdon odotetaan vielä supistuvan 0,2 prosenttia, mutta toiselle neljännekselle kasvua odotetaan jo 2,1 prosenttia.

Uutta kasvua syntyy digitaalisesta kuluttaja- ja mainosmyynnistä. Myös printtimyynnin lasku hidastuu.

”Iso kysymys on, kuinka suuren osan kotimainen kustannustoimiala pystyy ottamaan verkkomainonnan kakusta, joka tulee kasvamaan.”

– Ennuste antaa ison kuvan siitä, mihin toimiala on menossa ja missä se on tällä hetkellä, Medialiiton ekonomisti Elias Erämaja sanoo.

– Iso kysymys on, kuinka suuren osan kotimainen kustannustoimiala pystyy ottamaan verkkomainonnan kakusta, joka tulee kasvamaan. Uhkana tietysti on, että ulkomaiset kilpailijat syövät kakusta enemmän ja enemmän.

Kotimaisten toimijoiden osuus digimainonnasta oli IAB Finlandin mukaan 54 prosenttia viime vuonna. Kiristyvä kilpailu myös laskee mainonnan yksikköhintoja.

Medialiiton arvion mukaan kustannusalan viime vuoden liikevaihto laski 0,4 prosenttia edellisvuoteen nähden. Myynnin volyymi laski vastaavana ajankohtana 2,0 prosenttia.

Henkilöstö alalla väheni 400 henkilötyövuodella viime vuonna. Väen vaihtuvuudesta kertoo, että alalla myös täytettiin noin 350 vähintään vuoden mittaista työpaikkaa.

Kustannustoimiala muodostuu sanomalehtien, kirjojen, aikakauslehtien ja ohjelmistojen kustantamisesta. Luvuissa on mukana kustantajien verkkoliiketoiminta.

Medialiitto ennakoi myös, että painoalan liikevaihdon lasku edelleen hidastuu tai jopa pysähtyy tänä vuonna. Radio- ja tv-toiminnan liikevaihdon taas odotetaan supistuvan noin prosentin.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje

Kommentit