Sulje

Iltalehden sovellusuudistus houkutteli nuoria

mobiili

Iltalehti lisäsi uutissovelluksensa kuvapainotteisuutta ja sosiaalisen median sisältöjä.

Iltalehti kerää TNX Metrixin mukaan sisällöilleen viikoittain jopa 125 miljoonaa sivunäyttöä eri kanavissa. Näistä noin 35 prosenttia tulee nykyään uutissovelluksen kautta.

Lehti julkaisi uudistuneen uutissovelluksensa vajaa vuosi sitten joulukuussa.

Markkinointijohtaja Jonna Wikströmin mukaan sovellus sai uudistuksessa merkittävästi lisää alle 30-vuotiaita lukijoita. Tällä hetkellä kolmasosa sovelluksen käyttäjistä on nuoria tai nuoria aikuisia.

Myös sovellusta jo aiemmin käyttäneet viettävät sen parissa selvästi enemmän aikaa kuin ennen uudistusta.

Nuoria houkuteltiin esimerkiksi lisäämällä sisältöjen kuvapainotteisuutta sosiaalisen median tapaan.

– Toimme sovellukseen kuvat-osion, jossa kerrotaan juttujen pääaiheet kuvina eikä perinteisen uutismedian tyyliin juttusisältöinä, Wikström kertoo.

”Toimme sovellukseen kuvat-osion, jossa kerrotaan juttujen pääaiheet kuvina eikä perinteisen uutismedian tyyliin juttusisältöinä.”

Toiseen nuoria vetävään uuteen osioon toimitus tekee juttuja kiinnostavimmista sosiaalisen median sisällöistä.

Uudistukset perustuivat Iltalehden omiin tutkimustuloksiin sovelluksen käyttäjistä ja käyttötavoista.

Uutissovelluksen käyttöliittymää muokattiin ja kiinnostavimpia sisältöjä nostetaan nyt aiempaa paremmin näkyviin navigoinnissa ja etusivulla. Tutkimusten ja analytiikan avulla käyttäjien huomattiin haluavan aloitusnäkymään mieluummin toimituksen valitsemia juttuja kuin vain julkaisuajankohtaan sidottuja tuoreita uutisia.

Iltalehdessä ollaan tyytyväisiä sovellusuudistuksen tuloksiin. Sovellusten viikkotavoittavuus on noussut yli 40 prosentilla vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna ja käyttäjät myös pysyvät sovelluksessa pidempään kuin aiemmin.

Wikströmin mukaan uusinta versiota kehitti täyspäiväisesti useampikin koodari ja heidän lisäkseen väkeä toimituksesta, markkinoinnista, myynnistä sekä liiketoiminnan johdosta.

Uudistuksessa ei ollut kyse yksittäisestä hankkeesta, vaan Iltalehdessä toimii applikaatiokehittämisen ohjausryhmä, joka on koko ajan tiiviisti tekemisissä sovellusten kehittämistarpeiden kanssa.

– Tälläkin alalla vuosi on pitkä aika, Wikström sanoo.

Seuraavaa uutissovelluksen versiota kehitetään palvelemaan ennen kaikkea suurta yleisöä ja nykyisiä käyttäjiä.

Esimerkiksi personointi tuntuu olevan nyt päivän sana uutismedioiden sovelluskehittämisessä. Wikströmin mukaan Iltalehdessäkin on tunnistettu automaattisen personoinnin hyödyt eli sisältöjen suositteleminen lukijoille heidän lukuhistoriansa tai muiden taustatietojen perusteella. Toisaalta personointia ei haluta viedä liian pitkälle, jotta ei syödä iltapäivälehden kattavuutta.

– On tärkeää tarjota jatkossakin käyttäjille toimituksellista valintaa sisältäviä uutisia laaja-alaisesti eri aihealueista, jotta käsitys maailman menosta pysyy totuudenmukaisena emmekä aja käyttäjiä omaan pieneen kuplaansa, Wikström toteaa.

Iltalehden uutissovellus on puhtaasti mainosrahoitteinen ja käyttäjilleen ilmainen. Se on suunta myös tulevaisuudessa. Perinteisen bannerimainonnan rinnalle on tullut esimerkiksi sisältömarkkinoinnin ratkaisuja.

Yksi tapa houkutella uusia käyttäjiä on ollut julkaista Iltalehden verkkosivujen maksullisia plus-sisältöjä ilmaiseksi sovelluksessa. Tämäkin on Wikströmin mukaan toiminut hyvin, sillä kokeilun aloittamisen jälkeen latauksissa oli selvä piikki.

– Toki siihen vaikutti myös markkinointi ja muut toimenpiteet, mutta selkeästi myös sisällöt vaikuttivat applikaation suosittavuuteen.

Iltalehti aikoo jatkaa lisäarvosisältöjen julkaisua sovelluksessa vastedeskin.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit