Tilaa Uutiskirje!

Jakelujen yhdistämisestä luopuminen ihmetyttää

Ajankohtaiset

Itella on ilmoittanut isoista väen vähennyksistä, irtisanonut lehtien varhaisjakelusopimuksia ja nostanut rajusti jakeluhintoja.

Suomen Lehdistö teki vuodenvaihteessa lehtikustantajille kyselyn hinnankorotuksista. Kovien korotusten lisäksi vastaajat ihmettelivät, miksi Itella yhtäkkiä päätti luopua hyviä kokemuksia tuoneesta varhais- ja perusjakelun yhdistämiseen tähtäävästä kehitystyöstä.

Itellalla on postilain mukaan velvoite jakaa kirjepostia viitenä päivänä viikossa. Kokeilujen tarkoitus oli selvittää, voidaanko lehtien ja muun postin jakelua yhdistää, jotta kannettavaa riittäisi.

Jos kahdessa verkossa jaettava vähenee, niin juuri silloinhan tulee hakea mahdollisuutta yhteen jakelukierrokseen.

– Meidän mielestämme jakelujen yhdistämistä pitää ehdottomasti tavoitella. Jos kahdessa verkossa jaettava vähenee, niin juuri silloinhan tulee hakea mahdollisuutta yhteen jakelukierrokseen, sanoo Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg.

Lehtien perus- eli päiväjakelu kallistuu suurimmalla osalla noin 10 prosenttia.

Suomen Lehdistön haastattelussa Itellan lehtipalveluista vastaava johtaja Risto Savikko kertoi, että varhaisjakelun koko vuoden korotus nousee vähintään samaan, ellei levikkien lasku tasaannu.

Itella perustelee korotuksia jaettavan vähenemisellä ja laskevilla ennusteilla. Kasvua se aikoo hakea paketeista ja ulkomailta.

Suomen Lehdistön kyselyyn vastanneiden toimitusjohtajien ja levikkijohtajien mielestä taas Itella ajaa omilla toimillaan tilannetta ennusteidensa suuntaan. Samalla se panee entistä useammat miettimään, millä muilla tavoin jakelut voi järjestää.

– Nyt tutkitaan laajasti erilaisia vaihtoehtoja, joissa ulkoistamme tai laajennamme omia jakeluja, sanoo Alma Aluemedian liiketoimintayksikön johtaja Kari Juutilainen.

 

> Lue lisää aiheesta 29.1. ilmestyvässä Suomen Lehdistössä.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast