Tilaa Uutiskirje!

Kaleva osti paikallislehdistön verkkopioneereja

Kaleva365 saattaa toimitusjohtajansa mukaan laajeta jatkossakin lehtikaupoilla. Alma Media Kustannus taas vetäytyy ydinalueilleen Pirkanmaalle, Satakuntaan ja Lappiin.

Ajankohtaiset

Kaleva ostaa kolme Pohjois-Pohjanmaalla ilmestyvää lehteä Alma Medialta.

Paikallislehti Raahen Seutu, kaupunkilehti Raahelainen sekä Oulaisissa ilmestyvä paikallislehti Pyhäjokiseutu siirtyvät Kalevan omistukseen lokakuun alussa.

Kaupasta tiedotettiin torstaina.

Osapuolet eivät osaa tai halua kertoa, kumpi taho oli asiassa aloitteellinen vaan idea on kypsynyt ”kahvipöytäkeskusteluissa”.

Kaleva365 halusi toimitusjohtajansa Juha Laakkosen mukaan vahvistaa kaupalla Oulun eteläpuolisen alueen sisällöntuotantoa. Kalevalla on ostamiensa lehtien alueella jo jakelutoimintaa, ja se saa lisää painettavaa Oulun painoonsa.

– Kokonaisuudesta saadaan järkevä. Haluamme palvella maakunnassa olevia lukijoita paremmin.

Suunnitteilla on jonkinlaista sisältöyhteistyötä kasvavan konsernin lehtien välillä. Laakkosen mukaan paikalliset lehdet pysyvät paikallisina, mutta merkittävissä aiheissa niiden tuotantoa voisi näkyä Kalevassa.

Kalevalle tilanne on uusi, sillä se ei ole koskaan aiemmin omistanut muita tilattavia lehtiä kuin sanomalehti Kalevan. Lisäksi yhtiö kustantaa ennestään oululaista kaupunkilehti Forum24:ää.

Laakkonen ei sulje pois mahdollisuutta ostaa lehtiä jatkossakin.

– Kalevalla on ollut strategiassa, että perinteisessä mediassa Pohjois-Suomen sanomalehdet ovat meille tärkeitä. Siinä näkyy meidän pohjoissuomalainen dna, vahvat juuret täällä maakunnassa.

– Meillä on lääkkeet tehdä lehtiliiketoimintaa järkevästi, Laakkonen sanoo.

Hän viittaa vuonna 2012 avattuun moderniin sanomalehtipainoon ja jakeluverkostoon.

Ostetut lehdet ovat olleet digikehityksessä paikallislehdistön pioneereja. Raahen Seutu ja Pyhäjokiseutu perustivat verkkosivut ensimmäisten joukossa 1990-luvun lopulla ja verkon maksumuurin ne pystyttivät tiettävästi ensimmäisinä paikallislehdistössä vuonna 2013.

Etenkin kolmepäiväinen Raahen Seutu on paikallislehtien digituloissa maan kärkeä.

Alma Media Kustannuksen Kari Juutilaisen mukaan syy lehtien myyntiin ei ollut lehdissä vaan niiden sijainnissa.

– Lehdet ovat hyviä, mutta ne olivat satelliittityyppistä toimintaa meille, kaukana meidän fyysisistä toimipisteistä, Juutilainen perustelee.

Hänen mukaansa Alma Media Kustannuksen ydinaluetta ovat Pirkanmaa, Satakunta ja Lappi. Konserni julkaisee edelleen muutamia lehtiä näiden alueiden ulkopuolelta, mutta ne ovat Juutilaisen mukaan toiminnallisesti tiiviisti sidoksissa muihin lehtiin eikä myymistä suunnitella.

Silti Alma Media Kustannus on Juutilaisen mukaan edelleen enemmän kallellaan lehtien myymiseen kuin ostamiseen. Pari vuotta sitten Alma myi Kainuussa ilmestyneet lehtensä Suomalaiselle Lehtipainolle.

Ylipäätään Juutilainen ennakoi, että lehtinimikkeet tulevat vähenemään tulevien 5–10 vuoden kuluessa.

Ostetuissa lehdissä työskentelee 19 henkilöä, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 2,6 miljoonaa euroa. Lehtien työntekijät siirtyvät uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Kauppahintaa ei kerrota julkisuuteen.

Raahen Seutu, Raahelainen ja Pyhäjokiseutu siirtyvät Alman ulkoasusta ja muista järjestelmistä Kalevan malliin siirtymäajalla.

Kalevan Juha Laakkonen ei osaa sanoa, yhdenmukaistetaanko linjaa esimerkiksi verkon maksullisuudessa. Kaleva.fi on mainosrahoitteinen, ja ostetuilla paikallislehdillä on verkossa kova maksumuuri.

Laakkosen mukaan Alma on hoitanut ostettuja lehtiä hyvin, joten suurta muutettavaa ei ole.

– Lehdet ovat hyvin vahvoja omia brändejä alueillaan. Kaikki ovat löytäneet oman lukijakuntansa ja niistä on osaava henkilöstöä, joka tekee materiaalia moneen kanavaan, Laakkonen sanoo.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast