Tilaa Uutiskirje!

Kaleva uskoo diileihin – osti paikallisten tarjousten markkinapaikan  

Offerilla lisää kanavia Kalevan mediamyyntiin ja tuo uudenlaista kuluttajadataa.

Offerilla toimii Oulussa, Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä.
Ajankohtaiset

Kaleva Oy ostaa enemmistön paikallisten tarjousten diilipalvelusta, Offerillasta.

Kyse on viime vuonna perustetusta digitaalisesta palvelusta, jossa yritykset voivat markkinoida edullisia tarjouksiaan. Kuluttaja voi ostaa kovalla alennuksella lahjakortteja esimerkiksi oman alueensa yrityksiin. Yritykset taas saavat uusia asiakkaita.

Kalevalle kertyy tuloja, sillä yritykset maksavat näkyvyydestään palvelussa kuin mistä tahansa mainonnasta.

Palvelusta Kaleva saa dataa kuluttajien ostokäyttäytymisestä, jota se voi yhdistää muista digitaalisista kanavista kertyvään tietoon.

– Kuluttajakäyttäytymisen ymmärtäminen mahdollisimman monen kanavan kautta on hirveän arvokasta liiketoiminnan kehittämiselle, Kalevan toimitusjohtaja Juha Laakkonen perustelee.

Diilipalvelu on myös lisä Kalevan mediamyynnin tarjontaan.

Se tuo Kalevalle uusia yritysasiakkaita, sillä Offerillaa hyödyntävät eri yritykset kuin ne, jotka tyypillisesti mainostavat Kaleva-brändin alla.

”Kuluttajakäyttäytymisen ymmärtäminen mahdollisimman monen kanavan kautta on hirveän arvokasta liiketoiminnan kehittämiselle.”

Lisäksi palvelu laajentaa Kalevan toimintaa uusiin kasvukeskuksiin. Oulun ja Helsingin ohella kauppapaikka toimii Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä.

– Koko palvelun idea on, että haluamme yllättää kuluttajan uusilla palveluilla joka päivä. Jos paikkakunta on liian pieni, sinne ei pysty uusia diilejä niin hyvin rakentamaan, Laakkonen kertoo.

Offerillan liikevaihto oli viime vuonna eli perustamisvuonnaan hieman alle miljoonan ja tulos oli noin 100 000 euroa tappiolla. Laakkosen mukaan toiminta on tällä hetkellä kannattavaa ja kasvavaa.

Laakkosen mukaan Offerillan uutiskirjeellä on 130 000 vastaanottajaa. Kalevan omistamat palvelut Indieplace, Offerilla ja Kaleva.fi tavoittavat nyt viikossa yli miljoona kuluttajaa.

Hän uskoo, että tarjoukset tulevat näkymään myös printtituotteissa.

Diilejä eli poikkeuksellisen edullisia tarjouksia verkossa tarjoavat palvelut eivät ole Suomessa toistaiseksi osoittautuneet kultakaivoksiksi, ja niitä on kokeiltu myös mediataloissa. Suomessa toimii tällä hetkellä Schibstedin omistama Let’s Deal.

Laakkonen uskoo diileihin, eräänlaisiin verkkoajan kuponkeihin.

– Jokainen markkinoinnin ammattilainen tietää, että kuponki aktivoi kuluttajia ja lisää asiakasmääriä.

– Jos mennään valtameren taakse, se on erittäin kannattavaa toimintaa.

Offerillalla on 17 työntekijää. Sen avainhenkilöt jatkavat osakkaina. Kauppalehden mukaan Offerillan työntekijöistä valtaosa on Suomen-toimintonsa pari vuotta sitten lopettaneen kansainvälisen diilipalvelu Grouponin entisiä työntekijöitä.

Kauppa jatkaa Kalevan ostosten sarjaa. Kahden vuoden sisällä Kaleva on ostanut Suomen suosituimpiin kuuluvat blogipalvelut Indiedaysin ja Blogirinki Median, jotka se yhdisti Indieplace-palveluksi. Muutama viikko sitten Kaleva kertoi ostavansa paikalliset julkaisut Raahen Seudun, Raahelaisen ja Pyhäjokiseudun.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast