Kaupassa mennään kassan kautta ulos, sanomalehden verkkopalvelussa kassan kautta sisään. Ilmaisia maistiaisiakin on tarjolla, mutta täysi palvelu, parempi palvelu tai lisäpalvelut maksavat jotain, joko paperilehden tilauksen hinnassa, sen lisäksi tai erillisenä digitilauksena. Tämä on nyt selvä suuntaus meillä ja maailmalla.
Näinhän sen pitäisi toimia, mutta maksumallien vastaväitteet elävät sitkeästi. Tässä niistä yleisimmät:
1. Ei netissä kukaan mistään mitään maksa, on se niin vaikeatakin. Paitsi kun ostetaan musiikkia, pelejä, sovelluksia, elokuvia, urheilulähetyksiä, vaatteita, matkoja tai mitä tahansa verkkokauppojen tuotteita – ja hoidetaan kaikki raha-asiat.
2. Mutta kun puuttuu se ansaintalogiikka! Logiikasta en tiedä, mutta edelleenkin hyvä keino rahoittaa sanomalehden julkaisua on myydä sisältö lukijoille ja kuluttajakontaktit ilmoittajille. Puolet tuloista tulee tällä hetkellä lukijoilta, puolet ilmoittajilta. Verkossa ei voida toimia kannattavasti sanomalehtien nykylaajuisella sisällöllä, jos toinen puoli tuloista jää pois.
3. Verkkolehden pitäisi olla paljon halvempi, koska painamisen ja jakelun kulut jäävät pois. Eniten maksaa sisällön tuotanto. Digitaalinen julkaiseminen ja sen kehittäminen eivät nekään ole ilmaisia. Itellan sijalla digitaalisessa maailmassa on Applen kaltaisia jakeluyhtiöitä, jotka veloittavat oman siivunsa. Lisäksi digitaalisen lehden arvonlisävero on 10 prosentin sijasta 24.
4. Maksumuurit voi helposti kiertää. Ja kaupasta voi varastaa, joten poistetaan hintalaput ja kassat.
5. Uutisista ei makseta. Ei ehkä yksittäisistä, mutta uutispalveluista kyllä. Esimerkiksi nopeista talousuutisista, laadukkaista analyyseistä, oman paikkakunnan tai jonkin erityisalueen uutisista, joita ei muualta saa. Palvelu on myös valikointia ja tarjoilua sopivassa muodossa. Jos verkkosisältöä pidetään suppeana ja kevyenä, vika voi olla ilmaisuudessa. Maksun takana verkossa voi julkaista lehden koko sisällön.
6. Maksullisen tuotteen pitää olla käsin kosketeltava. Tabletissa saa jo vähän kosketellakin. Lukukokemus alkaa parhaimmillaan lähennellä paperilehden tasoa, mutta tässä on vielä tehtävää. Yhdistelmätilauksella saa useita lukutapoja, joita voi käyttää tilanteen mukaan.
7. Harva haluaa vaihtaa printin digiin. Ei tarvitse. Voi pitää molemmat. Miksi yhdenkään kuluttajan, mainostajan tai lehtikustantajan olisi valittava nyt tai tulevaisuudessa vain yksi väline, jota käyttää?
8. Lehden pitäisi olla verkossa jotakin muuta kuin vain paperilehden kopio. Osa haluaa näin. Siksi verkkoon, tableteille ja älypuhelimiin tehdään omia sovelluksia. Kuluttaja saa valita haluamansa muodon – kun on maksanut.
9. Lehden pitäisi olla verkossakin lehden näköinen. Osa haluaa näin. Siksi jonkinlainen näköislehti säilyy valikoimassa. Siitä voi toki päästä lukemaan yksittäisiä juttuja lukulaitteeseen sovitettuna versiona.
10. Yle tarjoaa uutisia ilmaiseksi verkossa, joten turha yrittää. Niinpä. Mutta yritetään kuitenkin.
