Tilaa Uutiskirje!

Kauppalehden verkkosivut uudistuvat: jutut jaotellaan aihesanoittain

Ajankohtaiset

Kauppalehti lanseeraa ensi vuoden puolella uudenlaisen verkkosivuston, joka on optimoitu tablettikäyttöön.

Sivustosta on jo julkaistu avoin beetaversio, josta kerätään parhaillaan käyttäjäpalautetta.

Kauppalehden päätoimittajan Arno Ahosniemen mukaan uudet verkkosivut eroavat nykyisistä siten, että jutut on jaoteltu aihesanojen mukaan.

– Perinteisiä osioita ei ole. Asiasanan avulla lukija pääsee muihin samaa teemaa käsitteleviin tai esimerkiksi saman kirjoittajan juttuihin.

Sivustolle tulee etenkin mobiilikäyttöön suunnattu uusi tuote, KL Nyt, johon kootaan koko uutistuotanto. Se päivittyy useita kertoja tunnissa.

Perinteisiä osioita ei ole. Asiasanan avulla lukija pääsee muihin samaa teemaa käsitteleviin tai esimerkiksi saman kirjoittajan juttuihin.

– Verkossa hyödynnetään aiempaa enemmän Option ja printtilehden materiaaleja digiin räätälöidyssä muodossa. Olemme myös selvittäneet käyttäjätutkimuksilla, mihin aikaan millekin käyttäjäryhmälle suunnattuja sisältöjä kannattaa julkaista, Ahosniemi kertoo.

Lokakuussa Kauppalehden nykyisillä sivuilla otettiin käyttöön jo pari uudistusta: Aikaisin aamulla julkaistaan Tänään-juttu, joka listaa päivän tärkeimmät talousaiheiset tapahtumat. Illalla taas ilmestyy Uutispäivä-kooste, joka on nopea kertaus päivän talousuutisista.

– Lukijamme ovat entistä enemmän mobiilikäyttäjiä. Heille on kätevää katsoa aamulla mobiililaitteesta, mikä on päivän agenda, ja kerrata illalla töistä lähtiessä päivän tapahtumat, Ahosniemi sanoo.

Uutiskoosteeseen sisältyy myös uutispäällikön tapahtumia summaavia videotervehdys.

Ahosniemi kertoo liikkuvan kuvan olevan luonnollinen osa kehitystä. Videokommentteja ja livelähetyksiä on lisätty tänä vuonna.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast