Tilaa Uutiskirje!

Kolumniahdistusta

Näkökulmat

Kirjoittaja on Kalevan toimittaja, joka työskentelee Lännen Median lukemistotoimituksessa.

Kolumnin kirjoittamisessa on kaksi osuutta, helppo ja vaikea. Helppoon kuluu pari minuuttia: luodaan kolumnitiedosto, liitetään kuva, kirjoitetaan nimi ja sähköpostiosoite ja koodataan ne oikein.

Sitten alkaa vaikea osuus.

Kolumni kolumnin kirjoittamisen vaikeudesta on käytännön journalismin klassikko. Yleensä se tulee mieleen kello neljän korvilla deadlinea edeltävänä päivänä – sen jälkeen, kun mielessä ovat jo käyneet kolumni kolumnin kirjoittamisesta kymmenessä minuutissa ja kolumni kolumnin kirjoittamisesta humalassa.

Toimituksessa ei ole sellaista hetkeä, ettei joku potisi kolumniahdistusta – orastavaa (keksipä minulle jokin hyvä aihe), kiihtyvää (en vieläkään yhtään tiedä, mistä kirjoittaisin) tai jo akuuttivaiheeseen edennyttä (saat satasen, jos kirjoitat tämän puolestani).

Ristiriitaisesti kolumnin kirjoittamisen vaikeus ei tunnu johtuvan siitä, että kolumnilta vaadittaisiin niin paljon, vaan siitä, että kolumnilta vaaditaan niin vähän.

Parhaat lukemani kolumnit on tehty niin kuin mitkä tahansa jutut. Niissä on lähdetty yksittäisestä esimerkistä ja kysytty, mitä tämä laajemmassa mittakaavassa tarkoittaa. On soitettu asiantuntijoille, ehkä tehty jokin oma käytännön koekin. Aikaa on käytetty ainakin saman verran kuin olisi käytetty aihetta käsittelevään perusteelliseen uutiseen. Kolumni on ymmärretty enemmänkin ilmaisumuodoksi kuin tekemisen tavaksi.

Huonon jutun tekijä soitti ehkä väärille ihmisille tai joutui tekemään uutisen aiheesta, jossa ei sitten uutista ollutkaan, mutta kun kolumnia moititaan huonoksi, häpeäntunnetta on vaikea välttää.

Useimmat lukemani kolumnit on kuitenkin tehty sillä ajatuksella, että kolumninhan nyt aina jostain raapaisee. Ne on usein kirjoitettu viimeisenä mahdollisena ajankohtana, sillä ne ovat aina siirtyneet kiireellisempien, tietojen kaivuuta ja haastateltavien tavoittamista vaativien juttujen tieltä. Ne ovat niitä kolumneja, joissa kaikki on sanottu jo tuhannenviidensadan merkin kohdalla, ja sitten pitäisi vielä keksiä kaksituhatta lisää.

Kolumniahdistusta podetaan tietysti siksi, että kysymyksessä on journalistisen kirjoittamisen lajeista henkilökohtaisin.

Huonon jutun tekijä soitti ehkä väärille ihmisille tai joutui tekemään uutisen aiheesta, jossa ei sitten uutista ollutkaan, mutta kun omien ajatusten pyörittelystä koostuvaa kolumnia moititaan huonoksi, häpeäntunnetta on vaikea välttää.

Kuvitteellinen esittelyteksti viileän asiallisen kolumnihymyn alla kuitenkin aina kuuluu: kirjoittaja on tiedonvälityksen ammattilainen, joka kirjoitti punnitun näkemyksensä tärkeäksi katsomastaan aiheesta. Silloinkin, kun totuudenmukaisempi olisi: kirjoittaja sävelsi jotain aiheesta, josta arveli keksivänsä vaaditun merkkimäärän verran sanottavaa.

Kun painoon lähtee auttamaton räpellys, kolumnisti voi vain panna toivonsa siihen, että lukija armahtaa.

Erään jo kirjoitusvaiheessa nolottaneen, hätäpäisessä aikataulussa kokoon raavitun, kökköä huumoria tursunneen ja vähäisimmästäkin älyllisestä ajattelusta riisutun tekeleen jälkeen koko viikonloppu meni toivoessa, että kukaan ei olisi lukenut tekstiä tai että sähköpostissa ei maanantaiaamuna ainakaan olisi yhtäkään palauteviestiä.

Oli siellä yksi.

”Olet nanna, kun sinulla on niin naisellisen vantterat reidet. Jatka samaan malliin, please. T: Erkki”

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast