Sulje

Riikka Virranta

Lehdistön statuspäivitys: Laskua ja pari hymiötä

lehdistö

Uutismedia on tottunut laskulukuihin tällä vuosikymmenellä. Ja ei, laskulta ei vältytty viime vuonnakaan. Tämä käy ilmi lehtien myyntituloja selvittävästä Sanomalehtien Liiton vuosikyselystä, jonka tulokset on julkaistu Suomen Lehdistön tuoreessa erikoisnumerossa. Vuosikyselyä voi pitää eräänlaisena lehdistön taloudellisena statuspäivityksenä.

Sanomalehtien yhteenlasketut tilaus- ja mainostulot laskivat kaksi prosenttia viime vuonna. Päivälehtien vertailukelpoinen pudotus oli kolme prosenttia ja paikallislehtien prosentin luokkaa. Luvuissa oli kuitenkin myös poikkeuksellisen monta hymynaaman paikkaa.

Yli viiteen vuoteen kokonainen lehtiryhmä ei ole onnistunut lisäämään tulojaan, mutta viime vuonna tähän ylsivät sekä iltapäivälehdet että kaupunkilehdet. Iltapäivälehtien jo vuosia voimakkaana jatkunut kasvu verkon mainostuloissa veti kokonaistulot kolmen prosentin nousuun.

Kaupunkilehtien mediamyynnin hienoisen positiivista kehitystä auttoi kuntavaalimainonta. Osin sen ansiosta myös paikallislehtien mainostulot kasvoivat kaksi prosenttia.

”Verkon myyntitulojen kasvu korvasi jo joka toisen sanomalehtien printissä menettämän euron.”

Sanomalehtien digitulot taas kasvoivat viime vuonna viidenneksellä eli suurin piirtein samaa vauhtia kuin ennenkin. Digistä tuli 13 prosenttia mainos- ja tilaustuloista. Ja peukku ylös: verkon myyntitulojen kasvu korvasi jo joka toisen sanomalehtien printissä menettämän euron.

Toki digitulot keskittyvät voimakkaasti. Viisi lehteä tuottaa lähes 80 prosenttia kaikista sanomalehtien verkosta tulevista tuloista. Itkunauruhymiö tähän?

Entä näkyikö tuloissa optimismi, jota useampi päivälehti keväällä kylvi kertomalla digitilaustensa kasvusta? Ainakin osittain. Päivälehtien tilaustulojen lasku pysähtyi viime vuonna. Se johtui kohtuullisesta laskusta printin ja viidenneksen kasvusta digin tilaustuloissa.

Laskun tasaantumista selittävät pohjimmiltaan hinnankorotukset, sillä päivälehtien vertailukelpoinen printin levikin lasku oli viime vuonna viiden prosentin luokkaa ja digitilaukset sisältävä kokonaislevikkikin laski yli prosentin.

Moni lehti on vasta hiljattain virittänyt verkon maksumallejaan. Digin tilaustulojen kehityksestä syntynee varmemmalla pohjalla oleva postaus ensi vuonna.

> Tilaa Suomen Lehdistön erikoisnumero.

Tilaa Suomen Lehdistön erikoisnumero digitaalisena.

Kommentit