Sulje

Lukijalle muokattu

Toimitus

Hyvä editointi kirkastaa jutun idean. Imagessa editointiin käytetään päiviä ja usein teksti myllätään läpikotaisin. Julkaisemme arkistojutun, joka ilmestyi alun perin Suomen Lehdistön numerossa 7/2016.

Imagen toimituksessa syntyi idea selvittää, minne sivistysporvarit ovat kadonneet koulutusleikkauksia ajavasta kokoomuksesta.

Jutun tekijäksi pyydettiin freelance-toimittaja Oskari Onninen. Onninen perehtyi aiheeseen lukemalla kirjoja työhuoneessaan, jutteli puhelimessa ja chattaili editori Joanna Palménin kanssa, ajatteli ja ajatteli vielä lisää.

Syntyi ensimmäinen, keskeneräinen juttuversio. Onninen teki Palménin kommenttien perusteella lisää taustatyötä, kirjoitti yhden uuden jakson ja vaihtoi joidenkin kohtausten paikkaa. Palmén popularisoi: pyysi avaamaan termejä tarkemmin, poisti turhia osioita ja pilkkoi toimittajan pitkiä ajatuskulkuja. Syntyi toinen ja sitten kolmas versio.

Työparin mielestä on oikeastaan mahdotonta laskea, montako versiota jutusta tehtiin yhteensä. Kumpikin lähetti toiselle vielä hyväksyttäväksi useita muokkauksia.

Editoinnin jälkeen jutusta oli tullut joka tapauksessa Onnisen sanoin luettava.

– Olin kirjoittanut valtavan määrän detaljeja historiasta. Minulla ei kuitenkaan ollut tuntumaa siitä, ymmärtääkö lukija, mistä puhutaan, vai tuupertuuko hän yksityiskohtiin, Onninen sanoo.

”Se, että juttua editoidaan, ei tarkoita, että olisi huono toimittaja – päinvastoin.”

Useimmat Imagen avustajat ovat tottuneet tarkkaan editointiin. Harva ajattelee, että oma juttu olisi heti valmis taideteos. Lehdessä työskentelee päätoimittajan lisäksi kaksi toimituspäällikköä, joiden pääasiallinen tehtävä on editointi. Omia toimittajia Imagella ei ole.

Päätoimittaja Heikki Valkaman mukaan toimittaja ja editori työstävät isoista jutuista useimmiten kaksi tai kolme versiota. Viiden yli mennään harvoin.

– On ihan tyypillistä, että juttu kirjoitetaan uusiksi. Välillä myllätään isosti paitsi rakenne, myös sisältö. Se, että juttua editoidaan, ei tarkoita, että olisi huono toimittaja – päinvastoin.

Editointi ei kuitenkaan ole itsetarkoitus. Jos juttua ei tarvitse editoida, sitä ei editoida.

– Joskus tulee aika valmiitakin juttuja, ei kuitenkaan kauhean usein, Valkama sanoo.

Yhden ison jutun editointiin kuluu aikaa yleensä tunneista päiviin. Joanna Palmén laskee käyttäneensä sivistysporvarijutun editointiin yhteensä viikon.

Imagessa iso osa editoinnista tehdään jo ennen kuin yhtään sanaa on kirjoitettu. Lähtökohtana on, että jokainen juttu suunnitellaan hyvin.

Valkaman mukaan tämä tarkoittaa sitä, että heti aluksi kirjoittaja ja editori istuvat saman pöydän ääreen – tai puhuvat pitkän puhelun – ja pohtivat, mihin suurempaan ilmiöön aihe liittyy ja mihin suuntaan juttua kannattaisi viedä.

– Ydin on näkökulma, joka saattaa tietenkin muuttua tekemisen aikana, Valkama kertoo.

Näin kävi osin myös sivistysporvarijutussa. Olennaisimmaksi seikaksi nousi selvittää, keitä sivistysporvarit oikein aikanaan olivat ja vieläkö heitä löytyy jostakin, ei vain kokoomuksesta.

Imagen toimintamalliin kuuluukin, että kun toimittaja on kerännyt lisää materiaalia ja alkanut tehdä juttua, hän ja editori miettivät tulokulmaa uudelleen. Pitävätkö oletukset paikkansa, vai onko prosessin aikana tullut esiin jotain uutta ja yllättävää?

– Kirjoittaminen ja editointi ovat ajattelua, ja editointi on siten ajattelun tuplaamista. Mitä useammin kirjoittaja ja editori kommunikoivat, sitä parempi, Valkama pohtii.

Joitakin tekstejä käsittelee kaksi editoria. Myös AD ja tarpeen tullen valokuvaaja otetaan mukaan jutun tekoon jo varhaisessa vaiheessa.

Heikki Valkama kuvailee editoria lukijan asiamieheksi. Editorin tehtävänä on kirkastaa, mistä jutussa on kyse, ja auttaa kirjoittajaa tekemään tekstistä mahdollisimman hyvä sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti.

Palménin mielestä editorin pitää osata katsoa juttua lukijan silmin – kuin ei olisi koskaan kuullutkaan aiheesta eikä tietäisi jutun tekoon johtaneita taustoja.

– Oskarin juttua oli mukava editoida, koska siinä oli tarpeeksi materiaalia ja omaa ajattelua. Paljon huonompi vaihtoehto olisi saada kauhean sliipattu teksti, josta puuttuu sisältö, hän pohtii.

Toimittajan ja editorin yhteistyötä helpottaa, jos he ovat aiemminkin työskennelleet yhdessä ja tuntevat toistensa tavat.

”Kirjoittaminen ja editointi ovat ajattelua, ja editointi on siten ajattelun tuplaamista.”

Valkaman mukaan hyväksi editoriksi kehittyy työn kautta: kirjoittamalla, lukemalla ja editoimalla paljon. Palmén sanoo, että hänen paras koulutuksensa on ollut hyvien editorien editoitavana oleminen.

– Editointi on parhaimmillaan ”vierihoitoa” eli sitä, että editoidaan juttua yhdessä, istutaan saman tietokoneen ääressä ja keskustellaan kaikesta, yksittäisten sanojen konnotaatioista alkaen.

Useimmissa lehdissä editointiin ei ole käytettävissä yhtä paljon aikaa kuin Imagessa, mutta juttuja pystyisi Valkaman mielestä parantamaan melko yksinkertaisellakin keinolla.

– Suurin moka on yleensä se, että tärkein ja kiinnostavin asia jää miettimättä ja nostamatta jutun alkuun. Vaikka juttu ei olisi uutinen, koukuttavalla alulla ja otsikoinnilla pääsee tosi pitkälle.

Usein tekstin editointi lähtee liikkeelle suurista linjoista.

Kun editori saa ensimmäisen version, hän miettii, tarvitaanko lisää materiaalia vai riittääkö, että muokataan joitain kohtia – vai pitääkö muuttaa lähes kaikki.

Välillä editoritkin tuskastuvat teksteihin. Toimituksella on saattanut olla selkeä näkemys aiheesta, mutta jutussa ei olekaan ihan päästy sinne, minne piti.

– Tämä pitää pystyä sanomaan kirjoittajalle rakentavasti. Sitten juodaan kuppi kahvia ja jatketaan, Valkama toteaa.

Sisällön ja rakenteen viilaamisesta edetään kieleen. Yksittäisiä lauseita ja pieniä merkityseroja voidaan pyöritellä pitkäänkin.

Ei ole sattumaa, että Oskari Onnisen 26 000 merkin pituisen jutun viimeinen lause kuuluu näin: Ehkäpä hallituksessa sittenkin pian on sivistysporvareita.

Ei ole sattumaa, että lauseen alusta puuttuu sana ”ja” tai että siinä on sana ”sittenkin”.

 

 

Näin kehityt editorina

  1. Lähtökohta selväksi: Toimittajalle on hyvä kertoa jo ennen jutun tekoa, että tekstiä editoidaan. Tekstit eivät ole taideteoksia vaan muokkauksen kohteita.
  2. Kaikki alkaa suunnittelusta: Toimittaja ja editori suunnittelevat jutun näkökulman yhdessä, miettivät ratkaisuja jutuntekoprosessin aikana ja työstävät tekstiä useampaan kertaan.
  3. Tärkein on jutun alku: Pitkässäkin jutussa kiinnostavin anti kannattaa nostaa otsikkoon ja alkuun, jolloin lukijan kiinnostus herää.
  4. Katso lukijan silmin: Juttua pitää lukea kuin ei tietäisi aiheesta mitään ennestään. Editointi on yhteinen ajatusprosessi toimittajan kanssa. Se tähtää mahdollisimman toimivaan lukukokemukseen.
  5. Anna hyvää palautetta: Kirjoittajalle pitää pystyä antamaan palautetta rohkeasti mutta rakentavasti. Muista myös kehua tekijää.

Toimittaja Oskari Onninen ja editori Joanna Palmén työstivät yhdessä useita versioita Onnisen sivistysporvarijutusta. Muutoksia tuli sisältöön, rakenteeseen ja kieleen. Palmén ei enää työskentele Imagessa. Kuva: Vesa Laitinen.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Kommentit