Sulje

Jasmina Kauta

Maailma on täynnä tarinoita, joita toimittaja ei koskaan tavoittaisi ilman sattumaa

Toimitus

Onko juttuidea kateissa? Jotain uutta pitäisi keksiä ja joku mielenkiintoinen ihminenkin pitäisi löytää haastateltavaksi? Kukapa tähän ei aina joskus törmäisi.

Yritämme toimittajina parhaamme mukaan paljastaa piiloon jääneitä juttuaiheita. Mutta miten me muka voisimme tavoittaa tiedon, jonka olemassaolosta meillä ei ole harmainta aavistustakaan? No sattumalta ja vahingossa tietenkin.

Joskus sitä vastaakin ventovieraan jutusteluyritykseen, vaikkei yleensä tekisi mieli. Sitten käykin ilmi, että ventovieraalla on ihan mahtava tarina kerrottavanaan!

Nämä sattuman kaupalla kuullut tarinat ovat kaiken lisäksi aivan yhtä tärkeitä kuin ne, joista jo kirjoitetaan. Rohkenen väittää, että meillä kaikilla on jutun arvoinen tarina. Tarvitaan vain joku, joka kuuntelee.

Sattuma on ihanin asia, mitä omiin ajatuksiinsa ja ideoihinsa jumittuneelle toimittajalle voi tapahtua. Ja mikä parasta, sattumaa ei tarvitse jäädä odottelemaan – sen voi luoda itse. Tästä ajatuksesta kehittelin sattumametodin.

Sattumametodin idea on yksinkertainen. Sen sijaan, että toimittaja valitsisi haastateltavansa juttuidean perusteella, hän poimii haastateltavansa sattumanvaraisesti. Kun haastattelukin tehdään ilman sen erityisempiä ennakko-odotuksia, toimittaja voi kuulla uusia, yllättäviä asioita ja ammentaa inspiraationsa niistä.

Sattumanvaraisuuden voi haastateltavien hankinnassa toteuttaa niin kuin itse kokee parhaaksi.

Ainoa kriteeri on, ettei toimittaja anna itsensä vaikuttaa valintaan.

Esimerkiksi minä kokeilin, millaisia ihmisiä sattuma toisi eteeni Helsingissä kuljeskellessani. Kirjoitin kymmenen haastattelupyyntökirjettä ja suunnittelin etukäteen täsmälleen sen, miten kirjeet annan.

”Sattumaa ei tarvitse jäädä odottelemaan – sen voi luoda itse.”

Yksi kirjeen saajista oli esimerkiksi 67. henkilö, joka käveli vastaan päivänä, jona olin päättänyt kirjeet antaa. Kirje, ole hyvä, kuka ikinä lienetkin. Samalla mentaliteetilla annoin muutkin kirjeet: metrossa vastapäätä istuutunut, kassajonossa perään tuleva, junassa tietyllä paikalla istuva. Tässä, olkaa hyvät.

Kolme ihmistä kymmenestä suostui haastatteluun. Nämä kolme tarjoilivat minulle juttuideoita ja tarinoita, joita olisin yksin joutunut odottelemaan hamaan loppuun saakka. On aivan eri asia ottaa selville, mitä toisella on oikeasti kerrottavaa ja annettavaa, kuin ottaa selville, osuivatko omat ennakko-odotukset oikeaan.

Sattumametodi toimi niin hyvin, että tahtoisin kaikkien muidenkin edes kerran kokeilevan sen käyttöä journalistisessa työssä. Arjen työkiireissä voi olla hankalaa antautua metodille sellaisenaan, mutta sitä saakin vapaasti soveltaa itselleen ja lehdelle sopivaksi.

Esimerkiksi paikallislehtien viikon henkilö -palstojen suhteen olisi hienoa, jos kuka vain saisi sattuman kautta mahdollisuuden kertoa itsestään. Lisäksi lähes minkä tahansa haastattelun voi kokeilla tehdä ilman valmista kysymyspatteristoa ja näkökulmaa niin, että haastateltava saa tilaa kertoa omasta maailmastaan vapaammin. Se ei olisi tärkeää ainoastaan haastateltavalle, vaan myös askel kohti parempaa, tasa-arvoisempaa ja avoimempaa journalismia.

Kokeile. Saatat yllättyä.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit