Tilaa Uutiskirje!

Marva Media palkkaa lisää digiväkeä

Työntekijöitä kannustetaan verkkoon muun muassa hankkimalla kaikille tabletit.

MarvaLabissa työskentelevät muun muassa digituottaja Maija Männistö, digiliiketoiminnan kehityspäällikkö Lauri Tuomola ja digimyyntipäällikkö Mika Kivilähde.​ Kuva: Juha Sinisalo​|MarvaLabissa työskentelevät muun muassa digituottaja Maija Männistö, digiliiketoiminnan kehityspäällikkö Lauri Tuomola ja digimyyntipäällikkö Mika Kivilähde.​ Kuva: Juha Sinisalo​
Ajankohtaiset

Maakuntalehti Länsi-Suomea ja kaupunkilehti Raumalaista julkaiseva Marva Media perustaa kuuden hengen digikehitysyksikön.

MarvaLab-nimiseen ryhmään rekrytoidaan kolme uutta työntekijää. Heistä yksi, verkkograafikko, on jo valittu. Digimyyjän ja toimittajan haku alkaa ensi viikolla.

Lisäksi ryhmässä toimii esimies, journalistinen digituottaja sekä digimyyntipäällikkö.

– Haemme uudenlaista toimintamallia. Ryhmässä on monipuolista osaamista saman pöydän ääressä, ryhmää vetävä digiliiketoiminnan kehityspäällikkö Lauri Tuomola sanoo.

Kävijämäärä on pyörinyt suurin piirtein samalla tasolla. Verkkoon olisi ollut vaikea saada enää mitään uutta näillä käsillä.

– Ainakin meidän talossa on ollut niin, että toimitus tekee omia hommiaan ja toisessa päässä taloa on myynti. Olisi mukava, jos ne tietäisivät toistensa jutuista enemmän, varsinkin digipuolella.

Tuomolan mukaan lehdet aikovat parantaa roimasti palveluaan verkossa.

– Saavutimme tietyn pisteen sähköisessä tekemisessä. Kävijämäärä on pyörinyt suurin piirtein samalla tasolla. Verkkoon olisi ollut vaikea saada enää mitään uutta näillä käsillä.

Kun printin tulevaisuus näyttää miltä näyttää, yhtiö päätti panostaa digiin.

Kaikista Marva Median verkkopalveluista tehdään responsiiviset, digimyyntiä kehitetään ja luodaan kokonaan uusia palveluita.

Ensimmäisenä ryhmä kuitenkin luo Länsi-Suomelle maksullisia digipalveluja. Tällä hetkellä lehden verkkosisällöt ovat vapaasti luettavissa, eikä näköislehteä voi tilata erikseen.

Kesään mennessä julkaistavaan digitilauspakettiin kuuluvat näköislehti, verkkoon tulevat maksulliset sisällöt sekä mobiilisovellus, joka koostuu päivän lehdestä sekä lisämateriaaleista. Verkon maksumalli on vielä auki.

– Sähköinen tilaus sisältää enemmän materiaalia kuin printtilehti, mutta se on rutkasti halvempi kuin painettu lehti. Haemme sellaista houkuttelevaa pakettia, Tuomola kuvaa.

Ryhmä muistuttaa sähköisistä kanavista myös muuta väkeä. Juttuihin haetaan entistä enemmän videokuvaa, ja Marva Median koko henkilöstölle hankitaan omat tabletit.

– Jos digiä ei ajatella juttukeikalle lähtiessä, se on keikalta palatessa useimmiten myöhäistä, Tuomola havainnollistaa.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast