Tilaa Uutiskirje!

Matti Korkiatupa jatkaa Sanomalehtien Liiton puheenjohtajana

Ajankohtaiset

Sanomalehtien Liiton hallituksen puheenjohtajaksi kolmannelle kaudelle valitun Ilkka-Yhtymän toimitusjohtajan Matti Korkiatuvan mukaan lehtitalojen on pidettävä jatkossakin yhtä edunvalvonnassa, varhaisjakelun säilyttämisessä ja valtakunnallisessa ilmoitusmyynnissä.

Hänen mukaansa kilpailun kiristymisestä huolimatta koko alan yhteisillä, Next Median kaltaisilla kehityshankkeilla rakennetaan sanomalehtien digitaalinen tulevaisuus.

– Verkon myötä sanomalehdet muuttuvat yhä enemmän palvelualaksi. Verkossa voimme palvella vielä paremmin kuin printissä. Alan sisällä on tulevaisuudesta paljon negatiivisempi kuva kuin alan ulkopuolella, koska emme ole tottuneet kilpailuun. Levikkien laskusta huolimatta suomalaisella lehdistöllä on kansan luottamus, joten synkkyyteen ei pidä vaipua.

Korkiatupa jatkaa Sanomalehtien Liiton hallituksen puheenjohtajana vuoden 2013. Liiton syyskokous valitsi hänet hallituksen puheenjohtajaksi torstaina.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast