Sulje

Menestyksellä on hintansa

Henkilö

Bonnier-palkittu rikostoimittaja on tottunut näkemään pahuutta. Intohimoinen suhde työhön johti kuitenkin uupumukseen.

Rebekka Härkönen saapuu haastatteluun Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta hän on kohta lähdössä kahdeksi viikoksi Thaimaahan ja Myanmariin. Kyseessä on burnout-loma – ja sen saa kertoa.

Turun Sanomien rikos- ja oikeustoimittaja on hiljattain palkittu Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla jutustaan, jossa hän paljasti Kupittaan sairaalan psykiatrisen osaston väärinkäytöksiä. Juttu julkaistiin viime vuoden helmikuussa, ja sen jälkeen koko toimitus on raportoinut paljastusta seuranneista tapahtumista tiivisti.

– Kun paneutuu näin isoon vyyhtiin, kyllä sillä on hintansa. Minulle se on maksanut terveyttä ja yksityiselämän menettämisen. Tosin olin tehnyt jo Kupittaa-keissiä ennenkin pitkään liikaa töitä, kun en oikein osaa pysähtyä, Härkönen sanoo.

Nyt työnantaja on puuttunut tilanteeseen muun muassa rajoittamalla ylitöiden määrää rajusti ja päättämällä salata Härkösen puhelintiedot. Journalistipalkinnon julkistamisen jälkeen ihmisten ennestäänkin lukuisat yhteydenotot ovat kiihtyneet ja puheluja on tullut vuorokauden ympäri.

– Soittajat pyytävät tekemään itsensä tai omaistensa puolesta rikosilmoituksia ja erilaisia hakemuksia ja valituksia terveydenhuoltojärjestelmään, kun olen heidän mielestään tällainen heikkojen puolustaja. He tarjoavat juttuvinkkejä ja kirjojen käsikirjoituksia luettavaksi. Osa käyttäytyy aggressiivisesti, jos en tartu aiheisiin.

”Ekaa kertaa minulle juolahti mieleen, millaisia asioita olen sörkkimässä vasta sinä iltana, kun teksti meni painoon.”

Toimittajan asuinpaikka on suojattu jo vuosia aiemmin hänen työnsä vuoksi saamiensa uhkausten vuoksi.

Härkösen palkittu juttu sai alkunsa suoraan hänelle tulleesta vinkistä. Sen antaja sanoi tuntevansa ihmisen, joka voisi kertoa osaston asioista ja joka ei ole potilas. Kun Härkönen sai yhteyden lähteeseen, ensimmäinen puhelu kesti 1,5 tuntia ja sisälsi paljon yksityiskohtaista tietoa.

Siitä lähti käyntiin parin viikon intensiivinen selvitystyö ja lisälähteiden haaliminen ennen ensimmäisen jutun julkaisua.

– Tehdessäni juttua en miettinyt lainkaan, mikä vaikutus sillä olisi yhteiskunnallisesti. Keskityin vain siihen, että tieto, joka tullaan julkaisemaan, on vedenpitävää. Ekaa kertaa minulle juolahti mieleen, millaisia asioita olen sörkkimässä vasta sinä iltana, kun teksti meni painoon. Kysyin työkaverilta, mitähän tästä seuraa ja uskookohan tätä kukaan.

”Käsittelen toisen tuskan niin, että se on olemassa, mutta minun ei tarvitse käydä sitä läpi.”

Sellainen Härkönen kertoo olleensa aina. Kun hän syventyy johonkin, koko ympäröivä maailma sulkeutuu. Lapsena hän ahmi tuhansia kirjoja Neiti Etsivistä holokaustin historiaa käsitteleviin opuksiin ja aloittelevana free-toimittajana hän hämmensi juttujen tilaajia lyömällä pöytään kymmeniä juttuideoita kerralla.

Rikos- ja oikeustoimittajaksi hän päätyi sattumalta.

– Olisin halunnut ensin luontotoimittajaksi, mutta kun sitä paikkaa ei annettu minulle, uhkasin lähteä Turkkarista. Samalla istumalla keksinkin yhtäkkiä tahtovani eläkkeelle jäävän rikostoimittaja Seppo Sudenniemen seuraajaksi. Esimieheni katsoi minua suu auki ja sanoi, että kyllä hän voi luvata, että jotain järjestyy.

Rikostoimittajan työ osoittautui Härköstä inspiroivaksi. Hän on kuluttanut paljon aikaa opiskelemalla kuulustelutekniikoita ja sitä, mistä voi tunnistaa, jos ihminen valehtelee. Hän seuraa oikeudenistuntoja ja netissä julkaistuja videoita poliisikuulusteluista ja on säännöllisesti yhteydessä poliiseihin ja virkamiehiin.

Työ on kuitenkin myös yksinäistä. Härkönen kertoo toimittajakollegojen järkyttyvän sellaisistakin asioista, jotka hänestä itsestään tuntuvat melko pieniltä kaiken näkemänsä jälkeen.

– Itselläni meni vuosi siihen, että sain kasvatettua paskasuodattimen. Tehtäväni on muuttaa hyvinkin raakoja asioita sisältävät oikeuden pöytäkirjat sellaisiksi lehtijutuiksi, joista ihmisille ei tule maailman pahin mieli mutta joissa silti kerrotaan tapahtumista todenmukaisesti.

– Ensin kaikki paska jäi itseeni, mutta nyt en enää ota sitä henkilökohtaisesti. Käsittelen toisen tuskan niin, että se on olemassa, mutta minun ei tarvitse käydä sitä läpi.

Edelleen Härköstä kuitenkin koskettaa ”käsittämätön pahuus, joka joitakin ihmisiä vaivaa”.

– On järkyttävää, millaisia asioita jotkut voivat tehdä esimerkiksi omalle lapselleen tai puolisolleen.
Vapaa-ajallaan Härkönen ei mielellään katso televisiosta dekkarisarjoja eikä edes uutisia. Mieluummin hän maalaa kotinsa seiniä tai tuunaa vanhoja huonekaluja.

– Haluan pyhittää itselleni pahuusvapaan alueen.

Härkönen ei pidä itseään tutkivana toimittajana. Oikeastaan Kupittaa-keissi oli hänen ensimmäinen varsinainen selvitystyönsä.

– Tutkiva työ olisi tosi mielenkiintoista, mutta en usko, että Suomessa on sellaista mahdollisuutta, että meillä voisi toimia pelkkänä tutkivana toimittajana. Paljastukset löytyvät päivittäistyön ohessa ja osittain tuurilla.

Härkönen arvelee, ettei lehdillä ole resursseja irrottaa jotakuta ihmistä pelkästään ”haahuilemaan” ja kaivelemaan papereita ja vinkkejä. Eikä nykyisen kokoinen maakuntalehden uutistoimitus hänen mielestään edes pystyisi kantamaan useamman ison jutun seurantaa vuodessa.

”Vanhushuollossa asiat vaikuttavat olevan huonosti. Sitä pitäisi jonkun toimittajan lähteä penkomaan.”

– Toivoisin kyllä, että kaikki mediatalot tekisivät enemmän tutkivaa journalismia. Silloin tyypit olisivat enemmän varuillaan. Esimerkiksi sairaalaympäristö on saanut olla liian rauhassa: potilaan turvaamiseksi rakennettu järjestelmä suojaa myös ei-asiallista toimintaa.

Härkönen toivoo, että toimituksissa annettaisiin lisää tutkivaa koulutusta. Alan gurut voisivat kertoa, miten kaivavat asioita esiin.

– Vanhushuollossa asiat vaikuttavat olevan huonosti. Sitä pitäisi jonkun toimittajan lähteä penkomaan.

 

Kuka?

Rebekka Härkönen on Bonnier-palkittu rikos- ja oikeustoimittaja. Hän on työskennellyt Turun Sanomissa eri toimituksissa yli 10 vuotta ja aiemmin myös Turkulaisessa. Syntynyt Vantaalla ja asunut lapsuutensa 10-vuotiaasta eteenpäin Perniössä äitinsä ja ison sisarusjoukon kanssa. Ihaili nuorena alkoholisoituneen isänsä runoilijan lahjoja ja kirjoitti itsekin paljon runoja ja novelleja. Asuu yksin, yksi 18-vuotias poika. Vapaa-ajallaan nauttii luonnosta ja käsillä tekemisestä.

 

Puntari

  • Avo- vai laitoshoito mielenterveyspotilaille?

Laitoshoito, jos henkilö sitä perustellusti tarvitsee. Avohoidon lisääminen säästösyistä on ongelmien siirtämistä toisaalle, kuten poliisin, pelastuslaitoksen, päivystyksen, rikosseuraamuslaitoksen, omaisten ja tavallisten kanssaihmisten niskaan.

  • Uutinen tekstinä vai videona?

Tekstinä. Sekametelisoppamaista informaatiota sykkivässä ja huohottavassa maailmassa hyvin kirjoitettu teksti on rauhallinen levähdyspaikka, jossa valot eivät välky ja äänet raavi tärykalvoja rikki. Teksti on myös omin ilmaisutapani.

  • Yksin vai ihmisten joukossa?

Yksin. Olen ylisosiaalinen erakko. Viihdyn ihmisten kanssa älyttömän hyvin, mutta kaipaan myös isoa omaa tilaa. Häly sotkee ajatukseni, enkä kykene imemään maailmaa sisuksiini ihmisten seurassa läheskään yhtä voimalla kuin yksin. Tästä syystä esimerkiksi matkustelen mieluiten yksinäni.

 

> Rebekka Härkönen palkittiin Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla Vuoden jutusta Rajua kaltoinkohtelua Kupittaalla. Se valittiin voittajaksi myös Sanomalehtien Liiton juttukilpailun uutissarjassa. Härkösen juttukokonaisuus paljasti, kuinka potilaita oli Turun kaupungin psykiatrisilla osastoilla lääkitty tiedottomiksi, pakkoeristetty laittomasti, nöyryytetty, uhkailtu ja pahoinpidelty.

> Tämä juttu on julkaistu alun perin Suomen Lehdistön numerossa 3/17.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Kommentit