Jakelun piti olla tukitoiminto, joka ei kuulu sanomalehtien kustantamisen ytimeen. Näin ajateltiin aina 2000-luvun alkuun saakka, kun jakeluja ulkoistettiin lähinnä Postille.
Levikkien laskiessa jakeluverkostojen ylläpito on kallistunut ja Postin liiketoiminta-ahdinko on uhannut koko jakelun jokapäiväistä saatavuutta.
Kustantajat ovat viime vuosina investoineet satoja miljoonia euroja uusiin painolaitoksiin, painolaatuun, monivärisyyteen ja jälkikäsittelylaitteisiin. Painettu tuote on parantunut mitä moninaisimmilla tavoilla.
Sen sijaan printtituotteen kuljettaminen lastauslaiturilta lukijalle ei ole kehittynyt samalla tavalla. Jakajien työntökärryt ovat pääosin entisellään, sähköiset jakokirjat odottavat monin paikoin tuloaan, ja jakotyö on edelleen osapäivätyötä tai lisätyötä, johon on vaikeata rekrytoida tekijöitä.
Printtituotteen sisällöllinen ja tekninen laatu eivät korvaa jakelun puutteita. Jos tuotantoketjun viimeiset metrit ontuvat, edeltävien vaiheiden arvo pienenee. Jakelun strateginen merkitys joudutaan nyt miettimään uudelleen.
Sanomalehtien tuotoista kertyy edelleen noin 90 prosenttia printistä. Digitaalisen myynnin osuus kasvaa hyvää vauhtia, mutta se ei vielä korvaa perinteisiä tuottoja. Printti kustantaa digitaalisen siirtymän. On perusteltua kysyä, pysyykö sanomalehtitalojen logistinen ajattelu muutosvauhdin tahdissa.
”Jakelun kehittämisimpulssien pitää syntyä kustantajien pääkonttoreissa.”
Jakelu ja jakelijat on otettava uudelleen mukaan osaksi printtituotteen valmistusketjua. Jakeluorganisaatioita on kehitettävä samoin kuin muutakin liiketoimintaa. Jos yhden tuotteen jakaminen on yksinään liian kallista, on aktiivisesti hankittava lisää tuotteita tai lisätehtäviä kokonaiskustannusten jakamiseksi.
Kuinka kustannustehokasta on, että tilattavat lehdet ja kaupunkilehdet jaetaan eri jakeluorganisaatioiden kautta?
Montako rinnakkaista tai päällekkäistä postilaatikolle tehtyä käyntikertaa kustantajien kannattaa kustantaa?
Minkälaisilla työnkuvan, tehtävien ja toimintatapojen muutoksilla jakelutyöstä tulisi houkuttelevampaa ja kannattavampaa niin tekijälle kuin työnantajalle?
Kaupunkilehtien jakeluongelmat painottuvat Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla Ei mainoksia -luukkujen tiheys on muuta maata korkeampi.
Näillä alueilla on kuitenkin kyetty merkittävästi kasvattamaan digitaalista jakelua eli verkkopalvelujen ja näköislehtien lukemista. Kokonaistavoittavuuden nousua voidaan pitää myönteisenä sopeutumiskeinona. Ainakaan se ei edusta suhtautumistapaa, jossa nostetaan kädet pystyyn.
Jakelun kehittämisimpulssien pitää syntyä kustantajien pääkonttoreissa, eikä printin ydintoiminnan tulevaisuutta saa jättää alihankkijoiden eli jakeluyhtiöiden ja Postin käsiin.
Nykyinen tilanne on umpikuja. Postin työntekijöiden edunvalvonta määrittää kokonaisen toimialan eli painetun tiedonvälityksen toimintamahdollisuudet ja olemassaolon.
Postilaisten kuten muiden jakajien pitäisi mieltää oma roolinsa postinlähettäjien ja sanomalehdentilaajien palvelijoina. Postilaiset ovat asiakkaita varten eikä päinvastoin.
Jos jaettava häviää, katoaa myös jakajien työ.
Kustantajien eli jakelutoiminnan maksajien pitää ryhdistäytyä ja ottaa jakelun kehittäminen omiin käsiinsä. Nyt on vauhditettava uudenlaisten jakeluyhtiöiden synnyttämistä ja jakelutoiminnan turvaamista tavalla, jossa sanomalehtiyhtiön loppuasiakas, lukija, on kaiken keskiössä.
