Lehdistö ylenkatsoo mahdollisuutta myydä sisältöä pienissä erissä, vaikka digitaalinen ympäristö mahdollistaisi sen.
Näin väittää viisi tutkijaa Viestintäalan tutkimussäätiön rahoittamassa digitaalisen uutismedian pientuotteiden edellytyksiä selvittäneessä raportissa.
Tutkijoiden arvion mukaan tulevaisuudessa Suomessakin 10–30 prosenttia digin sisältötuotoista tulee pientuotteista eli esimerkiksi artikkelin, aihekohtaisen tilauksen tai päivän lukuoikeuden myynnistä noin 0,10–5 euron mikromaksulla.
Tällä hetkellä lehdet kuitenkin markkinoivat verkossa vain sitoutumista vaativia, suhteessa kalliita tilauksia.
Yksi kirjoittajista, mikromaksuyrittäjä Marcus Riska, sanoo, että lehdet jättävät näin tyydyttämättä tarpeen, jota kuluttajat täyttävät esimerkiksi ostaessaan kassajonossa iltapäivälehden: heräteostokset.
”Nythän lehdet eivät tiedä, minkä artikkeleiden takia ihmiset ostavat lehden ja mitkä ovat siellä vain perinteiden ja uskomusten vuoksi.”
– Lehdet ovat kiintyneitä stabiiliin lukijasuhteeseen. Kun ne myyvät digitavaraa, ne kysyvät henkilötietoja eivätkä mieti, että myös satunnainen anonyymi ostaja on arvokas, Riska selittää.
Tutkimuksessa esitetään myös skeema, jonka mukaan tulevaisuudessa Suomessa kolmasosa väestöstä sitoutuu isoon tilaukseen, kolmasosa ei osta mediayhtiöiltä mitään ja kolmasosa ostaa pientuotteita.
Pientuotteiden vetovoima kasvaa, kun printtitilaukset vähenevät.
Arviot perustuvat muun muassa irtonumeroiden myyntiin maailmalla ja arvioon kotitalouksien ostopotentiaalista.
Tutkijoiden mukaan ilman pientuotteita jää siis täyttämättä piilevä asiakastarve, jota kuluttajat eivät osaa itse argumentoida mutta jonka täyttyessä he ovat mielissään.
Riskan mukaan maksun pitäisi toimia puhelimella tai luottokortilla ilman lehtikohtaista rekisteröitymistä.
Toistaiseksi uutismedian pientuotteita tarjotaan maailmanlaajuisestikin vähän, vaikka kyse olisi jo valmiiksi tuotettujen sisältöjen paketoimisesta ja markkinoimisesta.
Lähimmäksi tulevat iltapäivälehtien alle viiden euron plus-tilaukset, jotka ovat erittäin suosittuja Ruotsissa ja Norjassa. Esimerkiksi ruotsalainen Aftonbladet on kerännyt näin 260 000 digitilaajaa.
Hollantilaislähtöisen Blendlen kokemuksista tiedetään, että mikromaksulla kaupaksi menevät vain uniikit ja syvälliset sisällöt.
– Nythän lehdet eivät tiedä, minkä artikkeleiden takia ihmiset ostavat lehden ja mitkä ovat siellä vain perinteiden ja uskomusten vuoksi.
Se että monet aiemmat kokeilut uutismedian pientuotteista eivät ole lähteneet lentoon, on Riskan mukaan vain loogista.
Esimerkiksi sanomalehti Keskisuomalaisen kokeilu 2010-luvun alussa osui aikaan ennen maksumuureja.
Myös maksutavat ovat kehittyneet, ja niitä tulisi aktiivisesti kehittää edelleen. Riskan mukaan maksun pitäisi toimia puhelimella tai luottokortilla ilman lehtikohtaista rekisteröitymistä.
”Makeisteollisuus on osoittanut, että pientuotteita voidaan myydä rinnakkain konvehtirasioiden kanssa. Lehdet yrittävät nyt myydä vain konvehtirasioita.”
Yksi iso ongelma on lehtien digituotteiden puutteellinen markkinointi. New York Times koetti taannoin myydä mielipideosastoaan verkossa edullisesti huonolla menestyksellä.
– Se oli kuin Fazer olisi myynyt puolikkaan karkkipussin puoleen hintaan. Jos makeisteollisuus lanseeraa uuden pientuotteen, siinä on kaikki mietitty: hinta, pakkaus ja markkinointi.
– Makeisteollisuus on osoittanut, että pientuotteita voidaan myydä rinnakkain konvehtirasioiden kanssa. Lehdet yrittävät nyt myydä vain konvehtirasioita, Riska vertaa.
Tutkijoiden mukaan monen yrittäjän kaavailema journalismin Spotify, jossa myytäisiin yhdellä kuukausimaksulla koko kielialueen uutismedian digisisältöjä, on toistaiseksi utopiaa. Lehdet eivät ole halukkaita liittymään yhteen tai ulkoistamaan myyntiään.
Riskan ja kumppaneiden mukaan ajankohtaisempi malli on ”journalismin iTunes”, jossa sisältöjä ostetaan kuin kappaleita pienellä maksulla pienissä erissä.
Ennen Spotifyta tuli iTunes.
– Näin se meni musiikkiteollisuudessa, ja näin se tulee menemään myös lehdissä, Riska ennakoi.
Kahdella raportin kirjoittajista, Marcus Riskalla ja Mikael Johnsonilla, on uutismedian pientuotteissa myös oma lehmä ojassa: he työskentelevät mikromaksujen parissa Pressdoor-yrityksessään.
