1. Mitä te puhutte resursseista. Sen kun panee valmiin tiedotteen lehteen. Eikä se kirjoittaminenkaan voi vaikeaa olla. Sukulaistyttökin kirjoitti äidinkielestä eximian.
2. Aina on lehdessä samat naamat. Jotkut ovat toimittajien suosikkeja, ja toisia syrjitään.
3. Mitähän tässä nyt uskaltaa sanoa, kun toimittaja on paikalla?
4. Siellä se puoluepoliittista väriä tunnustava päätoimittaja hönkii niskaan ja lukee päivän päätteeksi jutut tulosteilta. Leimat päälle: prosessiin tai ei prosessiin. Joitakin vallanpitäjiä suositaan ja toisia ajetaan takaa.
Siinä muutama arkinen myytti toimittajan työstä. Kaikkiin olen törmännyt. Yritän nyt purkaa ne.
1. Arkisetkin lehtijutut tehdään enimmäkseen alusta asti, raaka-aineita säästämättä. Eineksiä voivat tarjota valmiit tiedotustilaisuudet ja materiaalit, mutta suurin osa on keksittävä itse. Yleensä on ideoitava aihe, löydettävä näkökulma, hankittava tietoa kirjallisista lähteistä ja haastattelemalla, usein käytävä paikan päällä, havainnoitava. Jutun kirjoitusvaiheessa on ratkaistava kärki, rakenne ja kielenhuolto. Sitä ennen on teroitettava verkkokärki ja oivallettava someälähdys. Videokin on kenties tehty juttukeikalla. Ei vie pelkkä eximia maaliin.
”Ei se kirjoittaminen voi vaikeaa olla. Sukulaistyttökin kirjoitti äidinkielestä eximian.”
2. Jokainen ihminen on lehtijutun arvoinen. Varmaan sitä parempi, mitä useampi ensikertalainen lehden palstoilla näkyy. Jotkut siellä kieltämättä pyörivät vuodesta toiseen asemansa takia. Sama naama on samaan aikaan kaikkialla etenkin silloin, kun tämä on juuri julkaissut kirjan tai elokuvan. Kokemukseni mukaan toimituksissa kovastikin varotaan sitä, että ”taas tuo ei olisi lehdessä”. Löytyy sekin porukka, josta vuosien mittaan on – todellakin! – tehty juttuja, mutta jotka silti kulkevat toimituksissa uhriutumassa.
Asiantuntijoille, tieteen popularisoijille ja viestintäväelle kuitenkin ilmainen vinkki: jos haluat lehteen, ole hyvä haastateltava. Niitä kuuluisia päivystäviä dosentteja etsitään usein nopealla aikataululla. Arpa osuu ehkä siihen, joka vastaa nopeimmin.
Vaihteluun toki pyritään, mutta niin sanotun hyvän haastateltavan maine kiirii. Hän on sellainen, jonka saa kohtuudella kiinni, joka suhtautuu kommentointiin myönteisesti, on selväsanainen ja – myönnetään – on mieluummin rohkea kuin varovainen.
3. On varmaan vanhanliiton toimittajia, jotka ottavat sukulaisten rippijuhliinkin työkameran mukaan. Totta on sekin, että tavallaan toimittaja on aina toimittaja. Juttuideat pelmahtavat saunan löylystä tai kuntosalin juoksumatolla. Erityisesti niitä imuroi toisten puheista. Emme me kuitenkaan piilottele nauhureita takin taskussa tai lavertele luottamuksellisesti kerrottuja asioita eteenpäin. Suurin osa saunailloista tai kaveripiirien keskusteluista ei uutiskynnystä ylitä.
4. Oma työkokemukseni on ajalta lehtien puoluesidonnaisuuksien jälkeen. Juttujen läpi käynti pomojen kanssa on aina ollut puhtaasti journalistista. Niitä on peilattu Journalistin ohjeisiin ja pohdittu, mikä on minkäkin tiedon painoarvo ja lähteen uskottavuus. Muista en tiedä enkä esimerkiksi Yle-keissiä tunne, mutta itse olen saanut säilyttää puhtoisen uskoni.
