Tilaa Uutiskirje!

Nimitykset: Sami Lahtinen Allerin uuden datayhtiön johtoon ja Mikko Numminen Suomen Kuvalehteen

Mikko Numminen.|Sini Kervinen, Sami Lahtinen ja Laura Avonius.
Ajankohtaiset

Aller Media Oy yhtiöittää dataliiketoimintansa. Uusi yhtiö, Data Refinery Oy, kaupallistaa dataa sekä Suomessa että nyt myös kansainvälisesti.

Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty aiemmin Aller Median Data & Digital Solutions -liiketoimintayksikön johtajana työskennellyt Sami Lahtinen ja hallituksen puheenjohtajanaksi Aller Median Suomen konsernin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä. Lisäksi avainrooleissa ovat Allerin dataliiketoiminnan osaajat Sini Kervinen, VP, Technology & Service, ja Laura Avonius, VP, Innovation & Internationalization. Pohjoismaisen organisaation johtoon kuuluu myös ruotsalainen Johan Lindgren, VP, Analytics.

 width=

Mikko Numminen.

Mikko Numminen aloittaa marraskuussa Suomen Kuvalehdessä tuottajana, jonka pääasiallisena tehtävänä on juttujen editointi. Numminen siirtyy tehtävään Viini-lehdestä, jonka päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2014 lähtien.

Vuosina 2003–2013 Numminen työskenteli Image-lehden päätoimittajana ja sitä ennen muun muassa Imagen toimituspäällikkönä ja Ilta-Sanomien toimittajana. Numminen on valmistunut Tampereen tiedotusopin laitokselta yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi vuonna 2000.

Viini-lehden uudeksi päätoimittajaksi on valittu Riikka Huotari. Hän aloittaa työssään lokakuussa. Huotari siirtyy Viini-lehteen A-lehdet Oy:stä, jossa hän on toiminut Unelmien Talo&Koti -lehden päätoimittajana ja myös Maku-lehden vt. päätoimittajana.

Aviisin uudeksi päätoimittajaksi on valittu Tuija Siltamäki. Siltamäki aloittaa tehtävässään 18. syyskuuta. Siltamäki kertoo Aviisin haastattelussa, että hän haluaa luoda ylioppilaslehdestä laadukkaamman, rohkeamman ja persoonallisemman.

Siltamäki siirtyy Aviisiin Aamulehden artikkelitoimituksesta. Aikaisemmin Siltamäki on työskennellyt toimittajana muun muassa Etelä-Suomen Sanomissa, Kouvolan Sanomissa, YleX:n verkkotoimituksessa ja Ylen kolumnistina.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast