Wilhelm Paananen oli poikkeuksellisen lahjakas poika luvunlaskussa ja mittausopissa. Viitasaaren Huopanan koulun opettaja Jaakko Kolanen kirjoitti Wilhelmin tutkintotodistukseen arvosanoja 11 ja 12 pitkän rivin. Sen parempia numeroita ei vuonna 1891 olisi koulussa voinut saada. Jänislahden tilan tulevan isännän vanhemmat olivat varmasti pojastaan ylpeitä. Ties vaikka seurakunnallisiin toimiin tulisi uusi herrain innollinen palvelija.
3. luokan kevättodistuksessa odotti kuitenkin yllätys. Huippuarvosanojen hännille oli ilmestynyt numero 4, laulannasta. Neliäänisestä kuorolaulannasta pitävä opettaja Kolanen oli kostanut Wilhelmille.
Tämän piti olla normikeikka. Paikallislehti Viitasaaren Seutuun ja sanomalehti Keskisuomalaiseen piti uutisoida Huopanan kyläkoulun 125-vuotisjuhlasta. Kakkukahvit, lasten esityksiä, kunnan ja seurakunnan tervehdykset sekä ministerin juhlapuhe. Kainaloon lyhyesti koulun historia.
Keikkaa miettiessäni kysäisin koulun historiikin laatijalta, Huopanassa asuvalta kollegaltani, oliko hän törmännyt mihinkään mielenkiintoiseen yksityiskohtaan tutkimustyössään. Olihan hän.
Oli löytynyt Huopanan koulun oppilaan Wilhelm Paanasen tutkintotodistus vuodelta 1891. Ryhdyin rakentamaan tarinaa todistuksen ympärille. Ajattelin sen kautta kertoa, kuinka vähän opetettavat aineet ovat reilussa sadassa vuodessa muuttuneet.
Pienen salapoliisityön jälkeen eteen tuli todellinen lottovoitto: Wilhelmin pojanpojantytär Hanna Paananen oli juhlivan koulun neljännellä luokalla. Päädyin etukäteisjuttuun, jossa kerroin koulun tarinan Wilhelmin ja Hannan kautta.
Juttu alkoi Wilhelmin todistuksesta. Toisessa kappaleessa menin Suomen koululaitoksen historiaan. Kerroin, miten koulut 1800-luvun lopulla syntyivät syvälle Suomen maaseudulle ja kuinka syrjäisten koulujen opettajat olivat tärkeitä kyläyhteisöille.
Viitasaarella oltiin aikaansa edellä. Huopanassa oman koulun syntysanat lausuttiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1880 lähes uskonnollisessa hurmostilassa. Tavoitteena olivat siveelliset tavat, kuri, järjestys, ahkeruus ja nöyryys.
Huopanan koululle haettiin senaatin hyväksyntää ja varmuuden vuoksi koulu nimettiin hakupapereissa ”keisarin kouluksi”. Arveltiin arvokkaan nimen edistävän lupien saamista.
Koska halusin lukijoiden ymmärtävän, millaista elämä Suomen maaseudulla 1800-luvun lopulla oli, kerroin yksityiskohtana, ettei tuolloin koko Huopanaan ollut edes tietä, vain pahainen karjapolku.
Oli aika antaa puheenvuoro Hannalle. Palasin ensimmäisen kappaleen päättäneeseen opettaja Kolasen kostoon eli annoin alun ”koukulle” selityksen.
– Isopappani Wilhelm Paananen pomppi pulpetilla, eikä ehtinyt alas ennen opettajan tuloa. Rangaistus epäsopivasta käytöksestä näkyi keväällä todistuksessa, tietää Hanna Paananen, 10, kertoa suvun salaisuudesta.
Hanna Paananen käy tänä päivänä isopappansa koulua. Neljännellä luokalla Hanna opettelee itse asiassa englantia lukuun ottamatta samoja aineitakin kuin isopappansa. Hanna on myös perinyt suvun lahjakkuuden kouluaineissa. Jo alaluokilla Jänislahden tytön kaikki oppiaineet saivat opettajalta erinomaisen arvosanan.
Se ero Wilhelmillä ja Hannalla on, että Hannan todistuksessa musiikki on ollut koko ajan 10.
Neljännessä kappaleessa vein tarinan koulun yllättäviin käänteisiin ja nykypäivään. Kerroin, kuinka vuodet kuluivat koulun johtokunnan ja kunnan virkamiesten kiistellessä siitä, kuka ottaa vastuun koulun kustannuksista.
Vääntö jatkui pitkälle 1900-luvulle. Koulun satavuotisjuhlia vietettiin syksyllä 1984. Pitkien neuvotteluiden, anomisten ja pokkuroinnin jälkeen huopanalaiset olivat saaneet kunnan peruskorjaamaan ränsistyneen koulurakennuksen. Syksyn juhlat olivat hienot.
Muutamaa kuukautta myöhemmin, tammikuisena pakkasyönä koulu tuhoutui tuhopoltossa.
Koska en työskentele iltapäivälehdessä, jätin hienotunteisesti kertomatta, että koulun silloisen koulunjohtajan vaimo sytytti koulun tuleen.
Koulurakennus paloi kivijalkaa myöten.
Kyläkouluja ympäri Suomea saattohoidetaan, mutta Huopana säilyy. Kysymys kuuluu, miksi. Koulun nykyinen johtajatar pääsee ääneen.
– Koulun palo oli tarkemmin ajateltuna Huopanan koulun siunaus. Saimme uuden koulun ja liikuntasalin. Rakennus on Viitasaaren uusin koulurakennus ja on taannut sen, että koulu säilyy kylällä, korostaa koulunjohtajatar Taija-Tuuli Korhonen.
Koulussa on 46 oppilasta ja kolme opettajaa. Lisää oppilaita tulee ensi syksynä, kun Keitelepohjan koulu lakkautetaan. Viitasaarelle jää tämän jälkeen kaksi kyläkoulua.
Tänään Huopanan keisarillisessa koulussa vietetään 125-vuotisuuden juhlaa. Wilhelmin pojanpojantytär Hanna soittaa harmonikkaa, lausutaan runoja ja juodaan kakkukahvit. Keisari itse ei paikalle pääse, mutta opetusministeri Henna Virkkunen on luvannut pitää kauniin juhlapuheen. Juhlat Huopanassa alkavat klo 13.
Olin minä varsinaisessa juhlassakin. Valokuvasin ja edustin paikallista mediaa, kuten kyläläisten juhlissa kuuluu tehdäkin. Etukäteisjuttu vain pelasti minut perinteiseltä juhlauutisoinnilta, eikä minun tarvinnut edes mittavasti referoida ministerin kohteliaan ympäripyöreää juhlapuhetta, jolla oli hyvin vähän tekemistä kyläkoulussa 125 vuotta eletyn elämän kanssa.
Kuka?
- Mari Waali, 50, Viitasaari. Monikärkitoimittaja kirjoittaa ja valokuvaa paikallislehti Viitasaaren Seutuun, ilmaisjakelulehti Wiita-Sanomiin ja sanomalehti Keskisuomalaiseen. Aluetoimituksen alueeseen kuuluu viisi kuntaa pohjoisessa Keski-Suomessa.
- Koulutukseltaan erityisopettaja. Pitää toimittajan ammattitaitoaan yllä säännöllisellä koulutuksella. Suoritti viimeksi valokuvaajan ammattitutkinnon. Toimittajan uraan kuuluu muun muassa Ylen radiotoimittajuus avustajana 1980-luvun lopulla. Lehtityöskentely alkoi vuonna 1990 ensin avustajana, sitten vakituisena toimittajana nykyisessä tiimissä. Väliin mahtuu muun muassa syrjähyppy netissä toimivan juttupankin tuottajana.
- Pitää erityisesti juttujen visualisoinnista. Vuonna 2004 Waalin valokuva pilakuvapiirtäjästä palkittiin Vuoden paikallislehtikuvana. On suunnitellut tabloidilehtien ulkoasu-uudistuksia.
- Harrastaa matkauintia, melontaa, kuvanveistoa ja sieniretkiä. Viidenkympin villityksenä opetteli laitesukelluksen.
Vinkit
- Avaa suusi. Keskustele jutustasi kollegojen kanssa, kyllä he sen kestävät.
- Suunnittele pidemmän jutun eteneminen kappale kappaleelta.
- Tartu ihmisen tarinaan herkällä korvalla ja heitä itsesi tarinaan mukaan.
- Mielikuvitus ja yleissivistys ovat toimittajan hyviä assareita.
- Se, että saa lukijan hymyilemään, ei ole ollenkaan huono juttu.
