Paikallislehdet ovat paikkakuntansa kehittäjiä ja identiteetin rakentajia. Ne toimivat kuntalaisten äänitorvena ja pitävät pienen ihmisen puolta. Näin luvataan juhlapuheissa.
Paikallislehtien kuvia katsoessa tulee usein mieleen kysymys, millaista identiteettiä haluamme rakentaa, millaisen äänen lukijoilleen antaa. Haluaako äänitorvi olla pirteä, persoonallinen ja kiinnostava vai ankea, harmaa ja mielikuvitukseton?
Hämmästyttävän usein paikallislehtiin päätyy huonoilla välineillä otettuja harmaita kuvia, jotka on viimeistelty kehnolla painojäljellä. Tämä on harmi, sillä kuvien tasoa voitaisiin nostaa muutamalla pienellä ponnistuksella.
Liian usein toimittajat kuvaavat toivotaan, toivotaan -metodilla, joka joskus toimii, mutta yleensä ei.
Kaikki alkaa kalustosta. Taitava ja yritteliäskään kuvaaja ei saa aikaan hyvää jälkeä, jos käyttöön annetaan kelvottomat välineet. Päätoimittaja voi hankkia toimittajilleen edulliset pokkarikamerat ja toivoa näiden palaavan keikalta kortti täynnä loistokkaita kuvia. Hyvissä olosuhteissa ja tuurilla heikompikin kamera riittää, mutta laatua sellaisten varaan ei voi rakentaa.
Valitettavasti välineisiin ei viitsitä tutustua. Liian usein toimittajat kuvaavat toivotaan, toivotaan -metodilla, joka joskus toimii, mutta yleensä ei. Perusasiat löytyisivät nopeasti kameran ohjekirjasta ja lisätietoa saa kursseilta, koulutuksista ja kirjallisuudesta. Tärkeintä on halu oppia ja valmius tehdä töitä oppimisen eteen.
Kiire on meille rakas, mutta liian helppo tekosyy. Keikalla ajankäyttö on varsin pitkälle omissa käsissä ja paljon on pelastettavissa hieman paremmalla suunnittelulla. Onko esimerkiksi kuvien ottaminen jätettävä aina viimeiseksi? Kameraa voi aivan hyvin käyttää sekä haastattelun alussa, keskellä että lopussa. Samalla jää murtuu ja kuvattavakin parhaimmillaan rentoutuu.
Rutiini on kuvaajan paras apulainen. Se vapauttaa ajatukset ja auttaa keksimään luovia ratkaisuja, kun kaikki keskittyminen ei mene yksinkertaisten perusasioiden miettimiseen.
Kuvia voi ja kannattaa suunnitella etukäteen. Kun kuvaamista on miettinyt ennakkoon, ei hyvän kuvan ottaminen vie enempää aikaa kuin perinteisen pönötyskuvankaan.
Vaikka tilanne keikalla poikkeaa monesti odotetusta, eikä suunnitelma läheskään aina toteudu sellaisenaan, keskittää kuvan pohtiminen ajatukset tulevaan aiheeseen. Tällöin kuvaaminen on helpompaa kuin aivan kylmiltään.
Tarpeeksi ytimekäs idea on yleensä myös melko helppo panna toteen käytännössä. Tutulla paikkakunnalla olosuhteetkin ovat yleensä tuttuja ja miljöön tuntemus auttaa kuvan suunnittelussa.
Olisiko paikallislehdissä parempia kuvia, jos jokaisesta kehnosta otoksesta pitäisi kirjoittaa oikaisu? Luultavasti. Toimittajien suurin synti on yrityksen puute. Liian usein kuvista paistaa läpi leipääntyneisyys ja itsensä säästäminen. Tylsä rutiinikuva on helpompi ottaa, kun ei tarvitse vaivata itseään tai kuvattavaa. Tuttua meille jokaiselle.
Tämä on paitsi toimittajan itsensä myös haastateltavan halveeraamista. Hyvä kuva tyydyttää haastateltavaakin taatusti enemmän kuin laiska ja ankea sutaisu. Samalla palvellaan niin lukijaa kuin koko levikkialuettakin.
