Sulje

Raportti: Googlen ja Facebookin lepsu verokohtelu uhkaa pohjoismaisen journalismin rahoitusta

kilpailu

Kilpailusta verkkomainonnassa voidaan tehdä lainsäädännöllä tasapuolisempaa, todetaan pohjoismaisia mediayhtiöitä edustavien liittojen tilaamassa raportissa.

Suomessakin verkkomainonnalla ansaitsevat kansainväliset jätit, ennen kaikkea Google ja Facebook, välttävät tehokkaalla verosuunnittelulla pohjoismaisen yhteisöverotuksen.

Yrityksillä joko ei ole kiinteää toimipaikkaa kyseisissä maissa tai tuloja järjestellään matalamman verotuksen maihin, jolloin yhtiöt eivät maksa vastaavia veroja muuallakaan.

Tämä käy ilmi raportista, jonka konsulttiyhtiö PwC on tuottanut pohjoismaisille media-alaa edustaville liitoille.

Verohallinnon avoimesta datasta näkee, että Google Finland on maksanut vuonna 2015 nolla euroa veroja Suomeen. Facebookilla taas ei edes ole edustusta Suomessa. Suomalaiset mediayhtiöt maksavat voitoistaan 20 prosenttia yhteisöveroa.

Raportti päätyy toteamaan, että erilainen verokohtelu johtaa epäreiluun kilpailuun digitaalisilla mainosmarkkinoilla. Sen mukaan asiaan voidaan myös puuttua.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Australiassa lainsäädännöllä on onnistuttu kitkemään verotulojen kulkemista maan rajojen ulkopuolelle.

Raportin mukaan olisi tärkeää ymmärtää, ettei kiinteä toimipaikka sovi verotusta määrääväksi tekijäksi digitaalisessa toimiympäristössä.

Suomea projektissa edustaneen Medialiiton ekonomistin Elias Erämajan mukaan tilanne on ongelmallinen kotimaisen journalismin rahoituksen kannalta.

– Media-ala on ollut pitkään vaikeuksissa, ja huoli toimialan tulevaisuudesta on suuri kaikissa Pohjoismaissa. Myös Suomen tulisi selvittää pikaisesti keinoja, joilla kotimaiset mediayhtiöt pääsisivät tosiasiallisesti samaan kilpailuasemaan kansainvälisten yritysten kanssa.

– Tunnelma on, etteivät päätöksentekijät ole ihan ymmärtäneet tilanteen vakavuutta, hän sanoo.

IAB:n mukaan suuret kansainväliset toimijat veivät viime vuonna Suomen digimainospotista 46 prosenttia.

Googlen ja Facebookin merkitys kotimaisilla mainosmarkkinoilla kasvaa.

Verkkomainonta kattoi viime vuonna 28 prosenttia Suomen mainosmarkkinasta, ja osuuden ennakoidaan paisuvan. Kansainväliset jätit ovat tähän saakka onnistuneet kasvattamaan omaa osuuttaan verkkomainonnasta.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Kommentit