Tilaa Uutiskirje!

Testitabloidi sai kiitosta

Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Karjalainen ja Etelä-Suomen Sanomat ovat keränneet palautetta ennakkotabloideistaan rekka- ja bussikiertueilla.

Karjalaisen kiertuebussilla näytetabloidia esittelevät markkinointi- ja tutkimuspäällikkö Heli Räsänen ja levikkijohtaja Voitto Kukkonen. Kuva: Marko Puumalainen. |
Ajankohtaiset

Keskisuomalainen kiersi kyselemässä lukijoiden mielipiteitä viime keskiviikkona ilmestyneestä näytetabloidista lehden levikkialueella viime viikolla. Etelä-Suomen Sanomien toimituksen ja markkinointiväen kiertue päättyi maanantaina, ja Karjalaisessa ja Savon Sanomissa autot ovat liikkeellä vielä tämän viikon.

– Palaute on ollut yllättävän hyvää, parempaa kuin itse ennakoin. Kahdeksan tai yhdeksän kymmenestä on sitä mieltä, että lehti on tabloidina melko paljon tai paljon parempi kuin broadsheetina, Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja Pekka Mervola sanoo.

Samanlaisia kokemuksia on muissakin lehdissä: vastustusta pienemmälle sivukoolle on tullut vähän.

Nelikko teki kaikkiin alueiden talouksiin jaetut ennakkotabloidinsa hyvissä ajoin ennen varsinaista tabloidimuutosta. Lehdet alkavat ilmestyä uudessa formaatissa maaliskuun 15. päivänä.

– Halusimme saada lukijoiden kokemuksia. Nyt meillä on aikaa muuttaa ja tehdä korjauksia. Pystymme myös käymään ilmoittajien kanssa paremmin keskustelua siitä, millaisia ilmoituspaikkoja lehteen tulee, ja he saivat testata niitä ennakkotabloidissa, Mervola kertoo.

”Tavallaan tämä oli yksi dummy, joka tehtiin kaikille.”

– Huomasimme, että tilaajat ja ilmoitusasiakkaat kaipasivat konkretisointia. Tavallaan tämä oli yksi dummy, joka tehtiin kaikille, kertoo Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa.

Nyt julkaistuihin näytelehtiin onkin vielä tulossa melko paljon viilausta. Esimerkiksi Karjalaisessa pohditaan uudelleen lehden kakkososan kantta, koska osa lukijoista oli luullut sitä ilmoitusliitteeksi. Keskisuomalainen taas testaa, miten saisi pitkän nimiönsä tarpeeksi näyttävästi etusivulle. Pistekokoja ja otsikkotyylejä mietitään.

Etelä-Suomen Sanomien vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen kertoo, että maistiaislehti antoi hyvin arvokasta tietoa yksityiskohdista.

– Kokeilimme esimerkiksi tiputtaa kaksi nykyistä sarjakuvaa pois. Kävi ilmi, että Touhulan perheellä on niin vankka lukijakunta, ettei siitä voi luopua. Perinteisen uutisetusivun eli premin puuttumista taas ei tuntunut huomaavan kukaan.

Savon Sanomien näytetabloidissa oli teknisiä ongelmia: painojälki oli liian tummaa ja lehden rakenne väärä osassa painosta. Toimituspäällikkö, va. päätoimittaja Seppo Rönkön mukaan lehti kertoi asiasta heti verkkosivuillaan ja lukijoilta tuli melko vähän ihmettelyjä.

”Perinteisen uutisetusivun eli premin puuttumista taas ei tuntunut huomaavan kukaan.”

– Lähinnä ihmiset tulevat kiertueella sanomaan, eikö uudistunutta lehteä saisi jo nyt, Rönkkö kertoo.

Myös toimituksissa odotetaan varsinaista uudistusta.

– Kieltämättä kun kasasimme ensimmäistä brodaria tabloidimallilehden jälkeen, tuntui vähän siltä, että hoh hoijaa, tulisipa jo maaliskuu, Koivumaa sanoo.

Lehdet ovat keränneet ja keräävät jatkossakin palautetta kiertueen lisäksi verkkokyselyiden ja erilaisten tutkimusten avulla.

Lehtien ulkoasun on suunnitellut skottikaksikko Terry Watson ja Ally Palmer, jotka ovat olleet jo pitkään mukana niiden kehittämisessä.

Myös kaikkien neljän lehden verkkosivut uudistuvat ennen tabloidiin siirtymistä, ja niihin tulee samantyylinen visuaalinen ilme kuin printtilehteen.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast