Sulje

Toimittajat ilman palkkaa – verkkolehti The Ulkopolitistia tekee jo 66 vapaaehtoista

journalismi

Kansainvälisistä asioista kirjoittavan lehden tyylilaji on analyysi. Toimitus analysoi, mitä haluaa, vaikka se kiinnostaisi vain pientä asiantuntijayleisöä.

Helsingin yliopiston poliittisen ja aatehistorian tutkija Timo R. Stewart voivottelee ääneen mediaa kuluttaessaan. Miksei tätä näkökulmaa ole otettu huomioon? Miksi taas sama ihminen kommentoi asiaa?

Hänen mukaansa Suomessa ulkopolitiikkaa kommentoivat mediassa muutamat vakiopuhujat. Mielipiteitä julkaistaan puhujan ei sanottavan perusteella. Tutkimuksen ja journalismin välillä ammottaa kuilu.

– Akateemisessa maailmassa ajatellaan, että media on pinnallista ja toimittajat ajattelevat, että akateemiset ihmiset ovat tylsiä ja heidän näkökulmansa epärelevantteja.

Osin tälle kritiikille rakentui verkkolehti The Ulkopolitist vuonna 2011. Sen manifesti on parantaa suomalaisen ulkopoliittisen keskustelun tasoa ja auttaa ymmärtämään ilmiöitä otsikoiden takana.

Toisaalta yliopistomaailmasta tulevat tekijät vain haluavat itse kuluttaa hyvin argumentoitua ja lähteistettyä sisältöä lempiteemoistaan, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä kansainvälisistä suhteista.

”Odotamme kirjoittajilta yhden tai kaksi juttua puolessa vuodessa. Oletamme, että niitä varten on tehty ajatustyötä ja luettu paljon tavaraa.”

The Ulkopolitist kuuluu siihen verkkoon syntyneiden julkaisujen sarjaan, joka järjestäytyy tavoitteelliseksi toimitukseksi.

Toiminta alkoi kahdeksan nimimerkkien takaa kirjoittaneen bloggarin liittymänä. Nyt tekijöitä on 66.

Kun The Ulkopolitist viime syksynä haki riveihinsä uusia kirjoittajia, hakemuksia tuli yli sata. Mukaan valituista suuri osa on oman alueensa asiantuntijoita – tutkijoita, opiskelijoita, väitöskirjan tekijöitä mutta myös toimittajataustaista väkeä.

– Halusimme laajentua, mutta se oli mahdollista vain, jos vähän järjestäytyy, Stewart sanoo.

Viime syksynä hänet valittiin lehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi. Samalla nimettiin kaksi toimituspäällikköä ja ydintoimitus, yhteensä 11 hengen joukko, jolla on muitakin vastuita kuin tuottaa harvakseltaan artikkeli: suunnittelua, editointia, strategiaa.

Joukko jaettiin seitsemään toimitukseen aiheiden mukaan. Johto valitsee kirjoittajien ideoista parhaat ja sovittaa ne kalenteriin.

Deadline on 10 päivää ennen julkaisua. Niiden päivien aikana tapahtuu osa siitä, mistä haastateltavat käyttävät termiä ”debatoiva kulttuuri”. Osalle uusista tekijöistä on tullut jopa järkytyksenä, että teksteissä esitettyjä näkemyksiä haastetaan voimakkaastikin toimituksen sisällä ennen julkaisua.

Toimituspäällikkö Matti Pesu sanoo itsekin kehittäneensä paksun nahan, ”mikä on hyvä”.

– Odotamme kirjoittajilta yhden tai kaksi juttua puolessa vuodessa. Oletamme, että niitä varten on tehty ajatustyötä ja luettu paljon tavaraa. Taustalla voi olla jopa tutkimusta.

”Osa jutuista tulee aina olemaan sellaisia, että ne kiinnostavat lähinnä asiantuntijayleisöä, emmekä koe sitä riippakivenä.”

Tavara on tiukkaa, mutta toimituksella on viitteitä siitä, että se kiinnostaa muitakin kuin tutkijoita ja ulkoministeriön työntekijöitä.

Analytiikan perusteella peruslukijakunta muodostuu 20–30-vuotiaista korkeakoulutetuista kaupunkilaisista.

Julkaisu kerää keskimäärin noin 5 000 lukukertaa viikossa, mikä vastaa suuruusluokaltaan monen paikallislehden lukuja.

Kävijämäärä on ollut tasaisessa kasvussa, ja sitä pyritään kasvattamaan. Viime syksynä The Ulkopolitistissa aloitti viestintätiimi, joka tavoittelee laajempaa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja toimittaa uutiskirjettä.

Toimituksessa on huomattu, että ajankohtaisuus tuo lukijoita. Niinpä pinnalla olevien aiheiden käsittelyä lisätään.

Kirjoitustyyliä hiotaan, jotta asiat avautuisivat helpommin. Kuviin ja visuaalisuuteen kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota.

Toisaalta yleisösuhde on ristiriitainen: lukijamäärää ei haluta ehdoitta maksimoida eikä analytiikkaa seurata sormi pulssilla. Keventämällä yleisöä kenties saisi.

– Emme tingi vapaudesta kirjoittaa niistä asioista, joista haluamme, vaikka verkossa on houkutus pikavoitoille. Osa jutuista tulee aina olemaan sellaisia, että ne kiinnostavat lähinnä asiantuntijayleisöä, emmekä koe sitä riippakivenä, Stewart sanoo.

Jotkin jutut kuitenkin murtautuvat laajemmalle.

Tuoreehko hitti avasi populismin nousua sosiaalipsykologian näkökulmasta. Venäjä kiinnostaa ja sen ohella Yhdysvallat, Lähi-itä sekä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

”Tulee aika paljon kelailtua näitä asioita, on mukava jakaa niitä laajemmalle yleisölle. Tämä on myös hyvä tapa kehittää omaa ajattelua.”

Kukaan tekijöistä ei saa korvausta työstään. Joukkorahoituksella hankitut noin 12 000 euroa menevät verkkosivuston kehittämiseen ja podcastien tekemiseen vaadittaviin laitteisiin. Palvelinmaksuja on aiemmin katettu taustalla olevan yhdistyksen jäsenmaksuilla.

Matti Pesu kertoo käyttävänsä The Ulkopolitistiin reilun työpäivän verran tunteja viikossa. Se on arvio, sillä ”koko ajan meillä on kanavat auki”. Suomen ulkopoliittisen ajattelun kehittymistä koskevan väitöskirjatyön oheen verkkolehti istuu saumatta.

– Tulee aika paljon kelailtua näitä asioita, on mukava jakaa niitä laajemmalle yleisölle. Tämä on myös hyvä tapa kehittää omaa ajattelua.

Sosiaalinen ulottuvuus on tietysti iso. The Ulkopolitistin kautta pääsee tuntemaan merkittävän osan maan kansainvälisistä ilmiöistä kiinnostuneita tutkijoita.

Tutkijat saavat myös kaivattua näkyvyyttä.

Entä miksi verkkolehti kerää vapaaehtoisia työtunteja myös ammattitoimittajilta, kuten Noora Mattilalta?

– Jos tämä olisi Helsingin Sanomien blogi, en ikimaailmassa tekisi tätä ilmaiseksi, kulttuurilehti Nuoren Voiman päätoimittajana parhaillaan toimiva Mattila aloittaa.

The Ulkopolitistin kielenhuoltajana hän editoi juttuja. CV-merkintää enemmän Mattilaa kiinnosti olla hyödyksi tärkeäksi kokemalleen julkaisulle, ja on sekin hyödyksi hänelle.

– Tämä on samalla opiskelua.

”Ei ole mikään ihanne, että kirjoitustyötä tekevät ammattilaiset tekevät sitä ilmaiseksi. Ansaintalogiikka on solmu, jota kaikki pohtivat.”

The Ulkopolitist pyrkii omanlaiseensa tyyliin. Päätoimittaja Timo R. Stewart ei ole varma, voidaanko puhua journalismista. Kyse ei ole myöskään tieteen popularisoimisesta tai akateemisesta julkaisusta.

Kärkenä on analyysi. Tekstit muistuttavatkin eniten lehdissäkin julkaistavia vieraskynäkirjoituksia, ajoin humoristisella twistillä.

Haastatteluja hyödynnetään harvoin. Journalismissa niin läpitunkevia taviksia jutuissa ei näy, sillä se ”ei ole juolahtanut edes mieleen”. Kommenttien soittamista on tosin tarkoitus lisätä. Sekin tuo moniäänisyyttä asiantuntijoiden joukkoon.

– Perinteisellä journalismilla on meille opetettavaa siinä, miten tehdä viestit helpommin lähestyttäviksi. Meillä taas on opetettavaa siinä, että jos hetken hengittää ja pohtii, voi syventää analyysia, Stewart sanoo.

Uutismediaa haastavat kaikkialla diginatiivit julkaisut, jotka ponnistavat liikkeelle intohimosta ilman merkittävää ansaintaa.

Päätoimittaja Stewartin keskipitkän tähtäimen tavoite on, että The Ulkopolitist saisi yhden palkallisen tekijän. Riski on, ettei ydinporukka jaksa loputtomiin lahjoittaa aikaansa.

– Ei ole mikään ihanne, että kirjoitustyötä tekevät ammattilaiset tekevät sitä ilmaiseksi. Ansaintalogiikka on solmu, jota kaikki pohtivat.

Yksi mahdollisuus on think tank -tyyppinen toiminta. Tavoitteena on painoarvon nousu niin, että julkaisu voisi asettaa keskustelulle agendaa.

– Hienointa olisi, että artikkeliemme kanssa debatoitaisiin enemmän. Parhaassa tapauksessa innoittaisimme muita uusia medioita syntymään.

Niin on jo käynytkin. The Ulkopolitistin malli on kopioitu sellaisenaan Tanskaan.

– Olemme joskus vitsailleet The Sisäpolitistin mahdollisuudella, Stewart sanoo.

The Ulkopolitistin tekijät ovat yhteydessä virtuaalisesti. Kerran kuussa pidetään toimituskokous pubissa. Kuvassa toimituspäällikkö Matti Pesu ja päätoimittaja Timo R. Stewart.

Näin The Ulkopolitist joustaa konventioista

 

1. Ei seurantapakkoa. Lehti ei koe velvollisuutta seurata yleistä agendaa. ”Voimme nostaa esiin aiheita, jotka eivät muuten nousisi puheeksi”, Timo R. Stewart sanoo.

2. Poikkeuskeinona haastattelu. ”Haastattelulla on oltava selkeä lisäarvo. Emme etsi haastateltavaa sanomaan jotain, mitä itse haluamme sanoa. Tällaista näkee paljon.”

3. Tutkimus näkyy teksteissä. ”Kirjoittajilla on sellainen tietopohja, että he voivat esittää pitäviä argumentteja. He tuntevat paljon myös ulkomaista tutkimusta. Toimittajilla tutkimustietoa ei ole samalla tavalla saatavilla”, Noora Mattila sanoo.

4. Väljä suhde ajankohtaisuuteen. Juttuihin käytetään todella paljon aikaa ja niitä julkaistaan viiveellä. ”Mediassa kuvitellaan, että ihmisten kiinnostus lopahtaa pian. Lukijoiden aikajänne on joskus vähän pidempi kuin toimittajien”, Mattila sanoo.

5. Avoin  näkemyksellisyys. ”Mahdollisuus objektiivisuuteen on avoin subjektiivisuus: on selkeä argumentti ja kerrotaan avoimesti, miksi sanotaan näin”, Stewart sanoo.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje

Kommentit

[…] Lehdistö käsitteli hiljattain jutussaan The Ulkopolitistia. Mainion tekstin ohella toimitusta ilahduttivat erityisesti sen komeat kuvat. […]

The Ulkopolitist on komeasti kuusi | Ulkopolitist

Mihin katosi päätoimittaja Timo R Stewartin solmio? Jälkimmäisessä kuvassa on skraga, ensimmäisessä taas ei. Onko kyse implisiittisestä viestistä?

Politiscist