Tilaa Uutiskirje!

Tuomas Enbuske ei napissut ensimmäisessä työpaikassaan

Tuomas Enbuske
Tuomas Enbuske vältti hankalan miehen mainetta uransa alussa.
Ajankohtaiset

18-vuotiaana Tuomas Enbuske oli valtavan kiinnostunut radiosta. Innostunut nuorimies pääsi suoraan lukiosta töihin Ylen Radio Ouluun.

– Minulla ei ole koskaan ollut voimakasta toimittajaidentiteettiä. En oikein vieläkään ole toimittaja, mutta olen aina ollut todella utelias.

Untuvikko yllättyi siitä, miten moni juttuaiheista nojasi tiedotteisiin. Hän otti tavoitteekseen ehdottaa omaa aihetta jokaisessa palaverissa.

Enbuske ei kuitenkaan uransa alussa avannut suutaan ihan joka välissä: juniorin parannusehdotukset olisi todennäköisesti ohitettu. Käteen olisi jäänyt vain hankalan miehen maine.

– Olen aina ollut opportunisti ja osannut olla hiljaa oikeissa paikoissa.

Nykyisin Enbuske tekee töitä koko persoonallaan. Kommentoinnista on tullut oleellinen osa työtä.

– Totta kai on jotenkin noloa olla koko ajan esillä, mutta en ole uutistoimittaja. Jotkut ovat hirveän kriittisiä journalismin henkilöitymistä kohtaan. Minua kiinnostaa eniten se, kuka jutun on tehnyt.

 

Lue lisää tunnettujen toimittajien ensimmäisistä työkokemuksista Suomen Lehdistön numerosta 12/12.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast