Sulje

 Tuomo Pietiläinen

Tutkimus vaikeni Bäckmanista

Tuomo Pietiläinen

Tuomo Pietiläinen on Helsingin Sanomien taloustoimittaja, joka opettaa tutkivaa journalismia Tampereen yliopiston vierailijaprofessorina 2012–2013.

Dosentti Johan Bäckmanin vuosien propagandatyö Venäjällä saavutti huippunsa syksyllä. Molempien maiden ulkoministerit selvittelivät hänen väitteitään venäläislapsien kaappauksista ja suomalaistuotteita joutui ostoboikottiin Moskovassa.

Lokakuun lopulla Venäjän tiedotusvälineet ja maan virkamiehistökin joutuivat myöntämään, että monet Bäckmanin tiedoista olivat valheita.

Vahinko on jo tapahtunut: venäläisten Suomi-kuva on todennäköisesti vääristynyt vuosikausia jatkuneessa hölmössä lapsikaappausmyllytyksessä.

Jotkut suomalaiset toimittajat arvioivat tuoreeltaan, että Bäckman on saanut levittää epätotuuksiaan, koska suomalaiset viranomaiset ja media ovat jättäneet työnsä tekemättä.

Myös mediatutkimus voi katsoa peiliin. Suomessa on Venäjän mediaan ja sen etiikkaan erikoistuneita tutkijoita, mutta yksikään heistä ei varoittanut venäläisen mediakulttuurin, Bäckmanin ja syksyn lähestyvien vaalien yhteisvaikutuksesta. Mediatutkijoiden puheenvuoro olisi ollut tärkeä osa yhteiskunnan palvelemista, yliopistojen kolmatta tehtävää.

Venäjää tuntevien mediatutkijoiden olisi pitänyt lähettää Bäckman-ennakkovaroitus ministereille julkisuuden kautta jo vuosia sitten. Poliittisen johdon olisi silloin ollut pakko sammuttaa palo jo alkuunsa eikä vasta nyt.

Kukaan tutkijoista ei ilmeisesti korostanut politiikoille, että Venäjällä median toiminta poikkeaa länsimaisesta: kirjoituksia tehdään valtion mieliksi eikä kansalaisia varten. Rajujakaan väitteitä ei välttämättä tarkisteta, joten Venäjän media on uskonut sokeasti Bäckmania.

 

Mediatutkijoiden harvat analyysit ovat olleet vähätteleviä tai jopa Bäckmania ymmärtäviä.

Venäjän mediaan ja yhteiskunnan muutokseen erikoistunut Aleksanteri-instituutin tutkijatohtori Jukka Pietiläinen kirjoitti tammikuussa 2011 Journalismikritiikin vuosikirjassa silloinkin ajankohtaisista lapsikaappauskohuista:

”Julkisuudessa syylliseksi on epäilty myös suomalaista dosenttia Johan Bäckmania. Venäläislehtien perusteella tämä on liioittelua: yhdellä venäjäksi lausuntoja jakelevalla suomalaisella ei ole kovin suurta merkitystä juttujen esiin nousemisessa.”

Sokeutta Bäckmania kohtaan oli myös historiantutkijoiden piirissä.

Bäckman julkaisi Venäjällä vuonna 2007 kirjan Saatana saapuu Helsinkiin. Siinä hän väitti, että Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala luo poliittista uraa Venäjän vastaisuudella ja rakensi eduskuntavaalikampanjansa toimittaja Anna Politkovskajan murhan varaan.

Poliittisen historian tohtoriopiskelija Pentti Peltoniemi luonnehti 15.3.2007 Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaisen kirja-arviossa, että  Bäckman on  ”analyyttinen, sanansa huolella – tosin ilman lähdeviitteitä – nootittava tutkija”.

 

Miksi Venäjän median tutkijat ja poliittisen historian tuntijat ovat vaienneet kehittyvästä tilanteesta? Eivätkö he ole halunneet loukata Venäjää palvovaa ja suomalaisia russofobiasta syyttävää kollegaa? Vai ovatko he olleet Bäckmanin kanssa samaa mieltä?

Venäjän mediaa tutkivilla ja muillakin suomalaisilla yliopistotutkijoilla on itsetutkiskelun paikka.

Kommentit

Johan Bäckman on hiukan fiksumpi kuin Juha Molari. Molemmat ovat kuitenkin valhein valjastetut ilmeisesti Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n käsikassaroiksi ja Suomen ja Venäjän välisten suhteiden vahingoittajiksi.
Tuollaista toimintaa kutsutaan maanpetturuudeksi ja siihen tulee viranomaisten puuttua. Jostain syystä molemmat herrat ovat olleet viime aikoina hissukseen – Suomen tiedotusvälineissä, mutta yllättävää kyllä myös Venäjän tiedotusvälineissä. Hyvä niin!

A.Walli

Itse asiassa lähetin Tuomiojalle varoituksen ja ”ennustuksen” viimeisen konfliktin alkajaispäivänä 29.9 ja sen jälkeen vielä kerran. Viikko myöhemmin sain vastauksen joltain Itäyksikön avustajalta. Olisi mieluummin jättänyt vastaamatta… Oikealla tiedotteella asia olisi jo loppuunkäsitelty lokakuun alkumetreillä, mutta sitähän jauhetaan vieläkin.

OH

Luin itse Bäckmanin Saatana sapuu Helsinkiin -kirjan viitisen vuotta sitten jollain junamatkalla. Pidin siinä esitettyjä näkemyksiä osin perusteltuina. Bäckmanin tyyli on yliampuva, vetää mutkia suoriksi eikä ole omiaan herättämään rationaalisen tason keskustelua aiheesta. Tyyli on vähän samanalainen kuin nykyisillä huippukolumnisteilla Henry Laasasella, Tuomas Enbuskella ja Virpi Salmella.

”Vai ovatko he olleet Bäckmanin kanssa samaa mieltä?”

Tämä on varmastikin omalta kohdaltani ollut syynä siihen, miksen vieläkään kykene tuomitsemaan kaikkea Bäckmanin sanomaa täydeksi fuulaksi. Bäckman on menettänyt uskottavuutensa tutkijana, mutta ei se poista sitä, etteikö hänen teksteissään olisi myös sellaisia totuuksia tai osatotuuksia, jotka pitäisi edelleen huomioida, vaikka herra itse onkin toiminnallaan menettänyt uskottavuutensa.

Tässä Bäckman-kohussa on osittain sellaista makua, että koska tyyppi on ilmiselvästi vääristellyt totuutta joissain asioissa, ja on tarkoitushakuinen esittäessään asioita, halutaan tehdä tyhjäksi kaikki, mitä hän on sanonut. Sekään ei edistä totuuden löytämistä. Nyt pitäisi ennemmin selvittää, mikä Bäckmanin tulkinnoissa pitää paikkansa ja mikä ei.

Tässä vielä linkki tuoreimpaan uutiseen aiheesta, joka kertoo, että väitöskirjan aineisto on olemassa. Todennäköisesti aineiston pohjalta on väitöskirjassa johdettu myös joitain tosia päätelmiä.
http://ylioppilaslehti.fi/2012/11/johan-backmanin-vaitoskirjan-aineisto-on-olemassa/

Ilpo Puhakka