Tilaa Uutiskirje!

Uusi yleisömittaus tunnistaa robottiliikenteen

Internetin yleisömittaus mullistuu tänä keväänä.

Ajankohtaiset

Suomeen perustettava uusi internetyleisöjen valuuttatutkimus korvaa käytössä olleen, viikkolukuja tuottaneen TNS Metrix -yleisömittauksen.

Uuden tutkimuksen kehitysprojektista vastaavan Media Metrics Finlandin toimitusjohtaja Tomi Härmä kertoo, että uudet mittaustavat tuottavat aiempaa tarkempaa tietoa eri päätelaitteiden käytöstä: mediatalot tietävät yksityiskohtaisemmin, minkä tyyppisiä ihmisiä niiden sivustoilla vierailee ja miten kävijät käyttäytyvät.

Aiemmin ei ole esimerkiksi pystytty näkemään, millaisia ihmisiä paljon aikaa sivustolla viettävät ovat. Mediataloille mittaus on myös keino saada säännöllisesti päivittyvää tietoa muiden mediatalojen sivustojen saavuttamista yleisöistä sekä ymmärtää omien ja muiden medioiden yleisöjen päällekkäisyyttä.

Lukuja julkaistaan jatkossa kuukausittain. Kun havaintoja kerätään pidemmältä ajalta, pientenkin verkkosivustojen kävijöistä pystytään kertomaan aiempaa luotettavampia tietoja. Käyttöön tulee lisäksi työkaluja, joilla lukuja saadaan tarvittaessa päivittäin ja viikoittain.

– Tutkimuksen toteuttavan comScoren menetelmä tunnistaa myös tarkemmin robottiliikenteen, ja voimme vakuuttua, että kyse on todellisista kävijöistä, Härmä lisää.

Pääasiallinen syy TNS Metrixistä luopumiseen on Härmän mukaan siinä, että se ei vakiinnuttanut valuutan asemaa.

”Nyt saamme paljon uusia analyysityökaluja verkkosisältöjen kehittämiseen sekä perinteiseen online-mainonnan kampanjasuunnitteluun.”

– Olennaista on, että myyjä ja ostaja käyttäisivät samoja lukuja. TNS Metrixin ongelmana oli, ettei sen tulosten käsittelyyn ollut riittävän hyvää ohjelmaa. Nyt saamme paljon uusia analyysityökaluja verkkosisältöjen kehittämiseen sekä perinteiseen online-mainonnan kampanjasuunnitteluun, esimerkiksi peiton ja toiston laskentaan.

Härmän mukaan uusi FIAM-tutkimus (Finnish Internet Audience Measurement) palveleekin hyvin myös mediatoimistoja.

Tutkimusta ohjaamaan perustettavaan organisaatioon tulee laaja edustus eri asiakasryhmistä. Tähän mennessä sopimuksen tehneitä mediataloja ovat: Sanoma, MTV, Alma Media, Yle, Bauer Media, A-lehdet ja Keskisuomalainen.

– Lähikuukausien aikana organisaatiota täydennetään uusilla asiakkailla. Tavoitteena on, että uudesta tutkimuskokonaisuudesta ja sitä ohjaavasta organisaatiosta tulee kattavampi kuin aiemmasta, Härmä sanoo.

Ensimmäiset luvut uudesta valuuttatutkimuksesta tuotetaan huhtikuussa. Järjestelmä on kuitenkin ollut osittain suurten mediatalojen ja -toimistojen käytössä jo aiemminkin.

Media Metrics Finland on voittoa tavoittelematon yritys, joka on perustettu kehittämään median yleisömittausta. ComScore on maailman johtava internetin yleisömittauksen toimija.

 

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast