Sulje

Jussi Pullinen

Uutisosastot ovat uudistumisen vankila

journalismi

Uutismedia on yhä hämmentävän usein organisoitu sen mukaan, kuka 1900-luvulla faksasi toimitukseen tiedotteita.

Taloustoimittaja seurasi yrityksiä (paljon fakseja), yhteiskuntatoimittaja poliittikkoja ja puolueita (helposti tavattavissa kunnantalolla tai eduskunnassa), urheilutoimitus paikallista seuraa (kentällä joka keskiviikko). Ulkomaantoimittajalle faksasi Reuters ja kulttuuritoimittajalle teatteri, televisiofirma tai levy-yhtiö.

Tätä kutsuttiin seurannaksi.

Tietysti toimittajat kaikilla osastoilla ovat aina tehneet seurannan lisäksi omia uutisia, selvityksiä ja ajatelmia. Toiminta kuitenkin organisoitiin sen pohjalta, ettei yksikään rasahdus seurantalueella mene ohi.

Journalistit eivät itse usein tunnista, kuinka paljon vanha organisoituminen yhä ohjaa sitä, miten ja mistä uutisia laaditaan.

Verkon kritiikissä prosessien nitkahdukset tai yksittäiset tapahtumat korostuvat pidempien trendien kustannuksella. Sirpaleinen uutisointi keskittyy instituutioihin ja ohittaa laajemmat ilmiöt tai kokonaiset elämäntavan muutokset.

”Journalistit eivät itse usein tunnista, kuinka paljon vanha organisoituminen yhä ohjaa sitä, miten ja mistä uutisia laaditaan.”

Kun ihmisiltä tiedustelee, mitä he journalismilta varsinaisesti tarvitsevat, vastaus on usein, että perustietoja. Kun kyselin asiaa Twitterissä, toivottiin juttuja, joista ymmärtäisi, mistä ihmeestä sotessa on kyse tai mikä oikeastaan on saamelaisuuteen liittyvien kiistojen tausta. Seuranta tuottaa kyllä paljon tietoa prosesseista tai valtapelistä, mutta maailman ison selityksen se usein ohittaa. Maksumuurien ajassa juuri tällainen syiden ja seurausten ymmärtäminen voi olla arvokasta.

Perinteisten osastojen rinnalla kokeillaankin nyt teemoja. Maailmalla toimittajia nimitetään seuraamaan ajan suuria kysymyksiä, kuten identiteettikamppailua, ilmastonmuutosta tai työn murrosta tavalla, joka halkoo perinteisiä osastorajoja.

Suomessa Helsingin Sanomat nimitti vastikään kirjeenvaihtajan, jonka seuranta-alueena on tulevaisuus. Digitalisaatio, ilmastonmuutos, politiikan eurooppalainen kriisi, muuttoliike, maahanmuutto tai vanheneminen kelpaavat kaikki esimerkeiksi.

Yleensä tässä vaiheessa uutistoimittajat ovat kauhuissaan. Miten oikein käy uutisten, vallan vahtimisen? Jäävätkö vallanpitäjät rauhassa puuhaamaan omiaan, jos journalistit pöhisevät megatrendien kimpussa ja unohtavat seurannan?

Toivottavasti eivät. Kyse on ennemminkin siitä, miten uutisprosesseja sekä niitä selittäviä, oivalluksia ja ymmärrystä tarjoavia juttuja maksullisessa verkkomediassa painotetaan. Molempia tarvitaan. Ainakin nykyinen maksumalli näyttää suosivan nopean uutisvirran ja sitä selittävän maksusisällön yhdistelmää. Väliin jäävät usein juuri prosessiuutiset.

Yksi tapa ajatella maksumuureja on miettiä, maksaako kuluttaja siitä, että hänen puolestaan seurataan kotimaata, ulkomaita, taloutta, urheilua, televisiota, kulttuuria, viihdettä ja maakuntaa.

Vai sittenkin siitä, että hän ymmärtää, mitä niissä tapahtuu.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit