Sulje

Viikon nimitykset: Jenny Halvarista Koillissanomien toimituspäällikkö

Nimitykset

Jenny Halvari on työskennellyt Koillissanomissa vuodesta 2012 lähtien, viimeksi toimitussihteerinä.

Koillissanomien toimituspäälliköksi on valittu medianomi (AMK) Jenny Halvari, 33. Halvari on työskennellyt Koillissanomissa vuodesta 2012 lähtien, viimeksi toimitussihteerinä. Aiemmin hän on työskennellyt Kalevassa, Kalajoki-lehdessä, Uudessa Rovaniemessä, Lapin Kansassa ja Koillis-Lapissa.

Satakunnan Kansan toimittajiksi on nimitetty Pasi Mattila ja Sakari Muurinen.

Pauli Aalto-Setälä on nimitetty työelämäprofessoriksi (Professor of Practice) Turun yliopistoon. Professuuri on kaksivuotinen ja sivutoiminen. Aalto-Setälä alkaa vetää uutta Digital Mindset -koulutusohjelmaa, jonka teemoja ovat digitaalinen disruptio, uusi työ ja työkulttuuri sekä digitaaliset innovaatiot ja johtaminen.

Aalto-Setälä jatkaa edelleen Suomen Aller Median toimitusjohtajana. Hän on ollut muun muassa perustamassa useita medioita ja tv-kanavia, kuten Nelosta ja Sub-TV:tä, ja toiminut päätoimittajana Nelosella ja Iltalehdessä. Hän on kirjoittanut kolme tietokirjaa johtamisesta, työn merkityksestä ja innostavasta kulttuurista.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Kommentit