Lihottaako aamiaisen väliin jättäminen vai ei? Vastausta ei ehkä kannata etsiä uutisista.
Helsingin Sanomissa kerrottiin elokuussa tutkimuksesta, jonka mukaan aamiaista syövät ovat muita hoikempia. Jutun nettiotsikko oli kuvaava: ”Milloin ateriat oikein kannattaa syödä? Uusi tutkimus sanoo, että aamiainen pitää painon hallinnassa, vaikka aivan äsken kerrottiin toisin.” Vuotta aiemmin Helsingin Sanomat oli kumonnut professori Mikael Fogelholmin johdolla väitteen, jonka mukaan aamiaisen syöminen laihduttaisi.
En osaa neuvoa aamiaistaan pähkäileviä, mutta toimittajia osaan: entä jos lakataan vääntämästä otsikoita yksittäisistä tutkimustuloksista?
Se on linja, jota pyritään noudattamaan esimerkiksi The Washington Postin kaltaisissa kansainvälisissä medioissa. Terveysaiheisista tutkimuksista uutisoidaan vain, kun tulokset ovat poikkeuksellisen vakuuttavia.
Vietin viime lukuvuoden Oxfordin yliopistossa Helsingin Sanomain Säätiön stipendiaattina ja tutkin sitä, kuinka terveydestä voitaisiin kirjoittaa luotettavammin. Haastattelin tutkimukseeni yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä tiedeaiheisiin erikoistuneita toimittajia.
”Se, että käsitys maidon terveellisyydestä vaihtelee viikoittain, ei ole asiantuntijoiden vaan tutkimuksia ylitulkitsevan median vika.”
Terveysjournalismilla on huono maine. Jos mediaa on uskominen, yhtenä päivänä maito vahvistaa ja toisena päivänä haurastuttaa luita. Se, että käsitys maidon terveellisyydestä vaihtelee viikoittain, ei ole asiantuntijoiden vaan tutkimuksia ylitulkitsevan median vika.
Eräs haastateltavani muistutti, että uusi tutkimus kumoaa vallitsevan käsityksen vain harvoin. Usein tulokset näyttävät ristiriitaisilta siksi, että tutkimuksissa on katsottu hieman eri asioita, eri ihmisillä ja eri menetelmillä.
Uusi tutkimus voi myös olla virheellinen tai huonosti tehty. Tieteessä on keskusteltu viime vuosina kiivaasti niin sanotusta toistettavuuskriisistä. On yleistä, että tutkijat eivät onnistu toistamaan toistensa kokeita. Hämmennystä lisää se, että ”kohonnut sairastumisriski” tulkitaan muotoon ”maito tappaa”.
Mikään edellä mainittu ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tieteestä pitäisi kirjoittaa. Siitä vain pitää kirjoittaa paremmin. Haastateltavieni ratkaisu oli taustoittava terveysjournalismi.
Tieteen tekeminen muistuttaa palapelin kokoamista, ja kuva vaikkapa aamiaisen merkityksestä rakentuu tutkimustulos kerrallaan. Taustoittava juttu ei kerro vain palapelin uusimmasta, mahdollisesti väärään paikkaan eksyneestä palasesta. Se kertoo siitä, millaisen kuvan tutkijat ovat tähän mennessä saaneet aikaan.
Siksi jutun lähteenä ei voi käyttää vain yksittäistä tutkimusta vaan esimerkiksi hyvin tehtyjä systemaattisia katsauksia. Aina nekään eivät anna selkeitä vastauksia, ja se pitäisi kertoa lukijalle.
Kuulostaa työläältä, mutta vaivannäkö kannattaa. Haastateltavani olivat huomanneet, että näyttöön perustuvia juttuja luetaan pidempään kuin kiireessä kyhättyjä uutisia. Niitä myös jaetaan sosiaalisessa mediassa.
Ihmiset eivät kaipaa jatkuvasti uusia ”ruoka-aine x parantaa syöpää” -otsikoita, jotka kumotaan seuraavalla viikolla. He kaipaavat tietoa, johon uskaltaa luottaa.
> Heini Maksimaisen tutkimus Reuters-instituutin sivuilla: Improving the Quality of Health Journalism: When Reliability meets Engagement
