Tilaa Uutiskirje!

Yle jatkaa STT:n asiakkaana

Yle aikoo lisätä sähkeuutisten käyttöä ja säästää resursseja syventäviin sisältöihin. Mika Petterssonin mukaan sopimus ei kokonaan ratkaise STT:n talousongelmia.

Ajankohtaiset

Yle jatkaa uutistoimisto STT:n asiakkaana uutis- ja kuvapalveluissa.

Ylen määräaikainen sopimus oli katkolla vuodenvaihteessa. Maanantaina solmittu sopimus on kuitenkin voimassa toistaiseksi, ja se koskee suomenkielistä uutispalvelua.

– Ylen tavoitteena tehdylle sopimukselle on STT:n uutisten laajempi käyttö muun muassa sähkeuutisissa, mikä mahdollistaa entistä suuremman panostuksen Ylen omiin, syventäviin ja taustoittaviin uutisiin, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vt. johtaja ja vastaava päätoimittaja Marit af Björkesten STT:n tiedotteessa.

Björkestenin mukaan Yle myös haluaa olla mukana turvaamassa monimuotoisen median säilymistä.

STT on ajautunut talousvaikeuksiin asiakasmenetysten vuoksi ja sen jatkon turvaamiseksi on ehdotettu julkista tukea.

Yhtiön toimitusjohtajan ja vastaavan päätoimittajan Mika Petterssonin mukaan Ylen kanssa tehty sopimus helpottaa STT:n asemaa mutta ei ratkaise sen talousongelmia.

– Yle on iso ja vaativa mutta myös hyvin rakentava asiakas. Aiomme palvella heitä vastedeskin hyvin, Pettersson kommentoi tiedotteessa.

Ylellä on uutis- ja kuvapalveluiden lisäksi käytössään suunnittelupalvelu STT Pro, joka auttaa toimitusta ennakoimaan ja suunnittelemaan uutispäiviä.

Yle palasi STT:n uutispalvelun asiakkaaksi huhtikuussa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Aloite tähän tuli Arto Satosen vetämältä parlamentaariselta työryhmältä, joka pohti Ylen rahoitusta ja tehtäviä.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast