Tilaa Uutiskirje!

Yle yhdistää journalismin ja pelit – Merisääpeli tavoittelee nuoria

”Haluamme herätellä alaa siihen, että journalismi voi näyttäytyä lähes minkälaisessa asussa hyvänsä”, sanoo Yle Mediadeskin tuottaja Sarita Blomqvist.

Merisääpelissä seikkaillaan Radio Suomen perinteisen säätiedotteen maisemissa Suomen rannikolla. Kuva: Asmo Raimoaho. |
Ajankohtaiset

Yleisradio on julkaissut verkossa Merisääpelin, jossa seikkaillaan Radio Suomen perinteisen säätiedotteen maisemissa Suomen rannikolla ja ratkotaan erilaisia tehtäviä. Pelaamalla voi testata tietojaan luonnosta ja historiasta sekä oppia muun muassa erilaisia eläin- ja kasvilajeja.

Journalistinen verkkopeli sopii kaikenikäisille. Sen toteutuksessa ja grafiikassa on kuitenkin huomioitu erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset.

– Tavoitteena on ohjata nuoria journalismin pariin. Heitä on vaikea tavoittaa perinteisillä journalismin tavoilla, mutta pelillisyys voi olla yksi keino saada heidät kiinnostumaan, sanoo pelin journalistisesta osuudesta vastannut Yle Jyväskylän verkkotuottaja Laura Tolonen.

Peli sai alkunsa Tolosen ideasta. Hän halusi tehdä jotakin uudenlaista sisältöä Merisäästä. Koko Suomessa kuuluva lakisääteinen viranomaistiedote rannikkoasemien säästä on vuosikausia herättänyt mielenkiintoa ja ihmetystä etenkin sisämaan asukkaissa.

Kun Tolonen keskusteli ideasta Yle Mediadeskin väen kanssa, Mediadeskin AD Asmo Raimoaho ja koodaava toimittaja Tuomas Hynninen keksivät, että Merisää voisi taipua peliksi, jossa liikutaan samoilla rannikkohavaintoasemilla kuin radiotiedotteessa. He ovat vastanneet Tolosen kanssa pelin toteutuksesta.

”Jonkun pitää raivata tietä pelilliselle journalismille, jotta muiden on helpompi astua samalle polulle.”

Aluetoimitusten kanssa yhteistyötä tekevän Mediadeskin tuottaja Sarita Blomqvist sanoo, että journalismia kannattaa pelillistää, koska se on tapa, jolla nuoret ja nuoret aikuiset hahmottavat maailmaa.

– Joskus se, että annetaan ihmiselle elämys ja mahdollisuus kokeilla jotain, on parempi ratkaisu kuin se, että kerrotaan ja näytetään asioita, hän sanoo.

Blomqvistin mukaan journalismissa on äärimmäisen tärkeää tehdä uusia aluevaltauksia ja innovaatioita.

­– Jonkun pitää raivata tietä pelilliselle journalismille, jotta muiden on helpompi astua samalle polulle. Me haluamme Ylellä paitsi kehittää teknisiä ratkaisuja, myös olla omalta osaltamme mukana herättelemässä alaa siihen, että journalismi voi näyttäytyä lähes minkälaisessa asussa hyvänsä.

Blomqvistin mielestä pelillinen journalismi sopii myös kaupalliseen mediaan.

– Ihmisten halu maksaa journalismista on kasvussa, ja sitä pystyy kasvattamaan ja tukemaan entisestään tarjoamalla elämyksiä ja vahvoja muistijälkiä. Jokainen, joka on joskus pelannut jotain, tietää, että se jättää jäljen.

Merisääpeliä on tarkoitus tarjota myös koulujen käyttöön ensi syksynä. Sitä voi pelata suomeksi tai ruotsiksi.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast